BE Group tähtää päästöttömään jakeluun

19.03.2018 15.30

BE Group päätti ensimmäisenä teräs- ja alumiinitoimittajana Suomessa ottaa jakelussa käyttöönsä 100 %:sti uusiutuvan Neste MY dieselin. Logistiikkakumppani Tavarataksi Finland Oy:n kanssa toteutettavassa pilottiohjelmassa kuljetusten päästöt vähenevät keskimäärin 80 000 hiilidioksidikilon verran vuodessa. Tämä vastaa 432 lentomatkaa maailman ympäri. 

BE Group on 150 toimintavuotensa aikana kasvanut teräs- ja alumiinitoimitusten sekä -palveluiden markkinajohtajaksi Suomessa. BE Groupin asiakasyritykset toimivat valmistavassa teollisuudessa ja rakennusalalla. Viimeisen viiden vuoden ajan yritys on vastuullisuustavoitteidensa mukaisesti keventänyt ympäristöön kohdistuvaa jalanjälkeä – BE Groupin teräspalvelukeskuksiin on asennettu LED-valaistus, lämmityksestä huolehtii biokaasu ja energian takaa hiilidioksidittomat sähkösopimukset. 

Terästoimitukset sataprosenttisesti uusiutuvalla polttoaineella

Jatkossa myös yrityksen terästoimitukset hoidetaan entistä vähäpäästöisempinä. BE Groupin logistiikkakumppanina toimiva Tavarataksi Finland Oy ottaa käyttöön uusiutuvan dieselin osassa BE Groupin toimituksia. Ensimmäisessä vaiheessa vähäpäästöisiä kuljetuksia pilotoidaan vuoden ajan Turun ja Lahden teräspalvelukeskusten toimituksissa. Tulevaisuuden tavoitteena on siirtyä käyttämään täysin uusiutuvaa polttoainetta kaikissa kuljetuksissa.

Nesteen toimittama Neste MY™ on sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistettu uusiutuva diesel, jonka käytöllä voidaan vähentää kasvihuonepäästöjä jopa 90 prosenttia perinteiseen fossiiliseen dieseliin verrattuna. Kestävän kehityksen mukainen polttoainevalinta tukee BE Groupin ympäristötavoitteita ja säästää luontoa huomattavasti. Lisäksi kevyempi hiilijalanjälki on yrityksille yhä merkittävämpi kilpailuetu. Asiakkaat voivat esimerkiksi hyödyntää BE Groupin toimittamien raaka-aineiden ja komponenttien kevyempää hiilijalanjälkeä omissa elinkaarilaskelmissaan.

BE Group Oy on Suomessa toimiva terästehtaista riippumaton terästen ja alumiinien toimittaja. Yritys on palvellut valmistavan teollisuuden ja rakentamisen yrityksiä vuodesta 1868 lähtien. Laaja materiaalien ja tuotantopalveluiden tarjoama mahdollistaa asiakkaan keskittymisen heidän omaan ydinliiketoimintaansa, ”Teräkset yhdeltä pysäkiltä” -strategian mukaisesti. Yrityksen liikevaihto vuonna 2017 oli 184 M€.

Tavarataksi Finland Oy on merkittävä logistiikkatalo, jonka päätoimiala on suoratoimitukset. Tavarataksi Finlandin liikevaihtotavoite vuodelle 2018 on 21 miljoonaa euroa. Yrityksen pääkonttorit sijaitsevat Turussa ja Lahdessa, palvelupisteet ovat Tampereella ja Lappeenrannassa.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »