Liikenteen lupien ruuhka-aika alkamassa

27.03.2018 11.43

kaivuutyo.jpeg

Kevät lähestyy ja roudan väistyttyä rakentamistahti kiihtyy. Aktiivisen rakentamiskauden lähestyminen näkyy jo liikenteen luvissa hakemusjonojen kasvuna. Kausiruuhka näkyy erityisen voimakkaasti johto- ja kaapeliluvissa sekä liittymäluvissa. Esimerkiksi johto- ja kaapelihakemuksissa ruuhkakausi kestää maaliskuusta syksyn alkuun.

Sähköisen asioinnin kautta jätetty hakemus kirjataan automaattisesti. Samalla hakijan ilmoittamat tiedot ja liitteet siirtyvät sellaisinaan lupajärjestelmään. Kun manuaalisia työvaihteita ei tarvitse tehdä, hakemus saapuu työjonoon muutaman päivän aikaisemmin kuin kirjaamon kautta saapunut hakemus. Ruuhka-aikana ero hakutapojen välillä korostuu. Sähköinen asiointi on jo selkeästi suosituin hakutapa yrityshakijoiden keskuudessa. Helppokäyttöisyydessään se soveltuu erinomaisesti myös yksityishenkilöille. Asiointialusta toimii ilman rekisteröitymistä.

Vuonna 2017 Pirkanmaan ELY-keskuksen keskitettyihin lupapalveluihin saapui yli 6 000 hakemusta. Ilmoitukset mukaan lukien kokonaismäärä oli 6 500 lupa-asiaa, eli keskimäärin 26 hakemusta/ilmoitusta työpäivää kohti. Lukemat eivät sisällä erikoiskuljetuslupia. Jo pienillä käsittelyä nopeuttavilla toimilla on merkittävä vaikutus käsittelyaikoihin.

Avaimet sujuvaan lupamenettelyyn

  • Tutustu luvan myöntämisen edellytyksiin
  • Hae ajoissa
  • Käytä sähköistä asiointia (Kerää pyydetyt liitteet valmiiksi, aikakatkaisu 1 h)
  • Nimeä liitteet selkeästi ja koosta yhdentyyppiset liitteet yhdeksi tiedostoksi (esimerkiksi  Suunnitelmakartat, Asemapiirros, Liikenteenohjaussuunnitelma, Kuvat)
  • Laajoissa kaapelireiteissä sijoituslupaa kannattaa hakea osissa (nopeampi käsittely)
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »