Litiumhankkeen kaivostoimintojen Natura-arvioinnista lausunnot

Share |
27.03.2018 12:44

Keliber Oy (“Yhtiö”) jätti syyskuussa 2017 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle (”ELY-keskus”) viranomaiskäsittelyyn arvioinnin litiumhankkeen kaivostoimintojen vaikutuksista Vionnevan Natura-alueen luontoarvioihin. Metsähallitus ja ELY-keskus ovat antaneet lausuntonsa tehdystä arvioinnista.

Metsähallitus toteaa lausunnossaan, että lieventävät toimenpiteet (myös sensitiivisten lajien osalta) ja seurannat huomioiden hankkeen Natura-alueeseen kohdistuvat vaikutukset eivät ole merkittäviä, eivätkä ne ole ristiriidassa luonnonsuojelulain 65 § säädösten kanssa. Myös ELY-keskus toteaa omassa lausunnossaan, ettei Keski-Pohjanmaan litiumprovinssin louhosalueiden toteuttaminen todennäköisesti merkittävästi heikennä niitä luontoarvoja, joiden perusteella Vionnevan Natura 2000 -alue on valittu Natura 2000 -verkostoon. ELY-keskuksen mukaan tämä edellyttää, että louhostoiminnan aikana toteutetaan arviointiraportissa esitettyjä lieventäviä toimia.

”Olemme tyytyväisiä arvioinnista saamiimme lausuntoihin. Tulemme toteuttamaan arviointiohjelmassa ja lausunnoissa esitetyt lieventävät toimenpiteet sekä aktiivisen vaikutusten seurannan. Olemme nämä esitetyt toimenpiteet sisällyttäneet suunnitteluumme. Olemme aloittaneet sellaisten ennakoivien toimenpiteiden ja seurannan toteuttamisen, joiden käynnistäminen on ollut ennen varsinaisen toiminnan aloittamista mahdollista,” sanoo Keliber Oy:n ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski.

22.10.2018 10:20Atlas Copco on esitellyt generaattoriensa QAS-lippulaivamalliston viidennen sukupolven
22.10.2018 10:00Otsavalaisinuutuus erittäin vaativaan ammattilaiskäyttöön
22.10.2018 8:01Terrafamen akkukemikaalitehdas toisi huomattavia positiivisia talousvaikutuksia Kainuuseen ja muualle Suomeen
21.10.2018 10:11Lundberg -monitoimikoneessa riittää voimaa ja tehoa
21.10.2018 8:01NCC rakentaa kolme kerrostaloa ja 161 asuntoa Turkuun
20.10.2018 10:11Boliden investoi uusiin Komatsu -louheensiirtoautoihin - yhteensä 26 uutta ajoneuvoa Kevitsaan ja Aitikiin
19.10.2018 12:01Metso toimittaa potaskateollisuuden rikastusratkaisuja Valko-Venäjälle
18.10.2018 13:00Terrafamen nikkeli- ja kobolttisulfaattien tuotanto-hankkeen YVA-menettely kuulemisvaiheeseen
17.10.2018 12:22Terrafamen tuotanto on kasvussa - arvonlisää akkumetalleista
17.10.2018 10:11Rotatorin Vantaan uudistuneessa toimipaikassa avoimet ovet nyt perjantaina 19.10. - tervetuloa!

Siirry arkistoon »