Skanska ja Lahden kaupunki sopimukseen Launeen monitoimitalon rakentamisesta

08.04.2018 9.00

launeskanska.jpg

Skanska rakentaa Lahden kaupungille Launeen monitoimitalon uudisrakennuksen Ajokadulle Laune Halli -liikuntahallin yhteyteen. Rakennustyöt käynnistyvät heti, ja hanke valmistuu huhtikuussa 2020.

Launeen monitoimitaloon tulee päiväkoti, Launeen koulu, nuorisopalveluiden tiloja ja liikuntasali. Launeen koulun vanha koulurakennus on purettu tontilta aikaisemmin. Valmistuttuaan monitoimitalo korvaa myös Salinkallion koulun, Mustikkamäen päiväkodin sekä Launeen nuorisotilan vanhat tilat.

”Launeen monitoimitalo vastaa tulevaisuuden tarpeisiin lasten ja nuorten palveluissa eteläisen Lahden alueella ja korvaa useita erillisiä huonokuntoisia ja peruskorjaustarpeessa olevia toimipisteitä”, sanoo vastuualuejohtaja Lassi Kilponen Lahden kaupungilta.

”Rakennuksen moderni oppimisympäristö on suunniteltu siten, että se tarjoaa monikäyttöisiä ja helposti muunneltavia opetustiloja. Tavoitteena on, että rakennus toimii alueen yhteisöllisenä ja toiminallisena keskuksena”, sanoo Lahden kaupungin rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä.

Uudisrakennus on entistä nykyaikaisempi ja tehokkaampi, sillä siihen yhdistetään koulun lisäksi myös muita toimintoja. Monitoimitaloon luodaan yhteiskäyttöön soveltuvia avoimia tiloja, joita voidaan hyödyntää erilaiseen kerho- ja harrastetoimintaan. Tontille tehdään lisäksi turvalliset leikki- ja oleskelupihat sekä pysäköintipaikkoja. Uuden monitoimitalon kokonaispinta-ala tulee olemaan noin 10 400 neliötä. Tulevassa rakennuksessa opiskelee noin 900 oppilasta ja 100 päiväkodin lasta.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »