Huhtakalliolta kompakti pudotustiivistäjä maapohjan vahvistamiseen

21.05.2018 13.36

Huhtakallio_-_Markkula1_copy.jpg

Maarakennusliike M. Huhtakallio Oy Kangasalta on kehittänyt pudotustiivistyslaitteen, jossa peruskoneena on 62 tonnin kaivinkone. Lisälaitteen toimintaperiaate on lähes sama kuin kiven ja betonin murtamisesta tunnetun dropper-tyyppisen laitteen, mutta tiivistysteholtaan se on viisi kertaa voimakkaampi. 

Laitteella saadaan aikaan 1000 kJ:n potentiaalienergia, kun 10 tonnia painavaa teräsjärkälettä pudotetaan vapaasti ilman vaijereiden aiheuttamaa kitkaa 10 metrin korkeudelta. Sylinterinmuotoisen järkäleen halkaisija on yksi metri ja putkitornin kokonaiskorkeus 12,5 metriä. Pudotuskorkeutta voidaan säätää portaattomasti pienemmälle tehoalueelle. Toimintavarma mekanismi on Huhtakallion omaa kehitystyötä, kun taas erikoisteräksistä valmistetun rungon on valmistanut ylöjärveläinen MEP Steel Oy.

Uusi laite erityistarpeisiin

Uusi pudotustiivistäjä kehitettiin alun perin esimerkiksi siltojen ja tuulivoimaloiden pohjien vahvistamiseen paikoissa, joissa työmaan ahtaus asettaa omat vaatimukset eikä suuria ristikkopuominostureita ole mahdollista käyttää tai kannattavaa tuoda paikalle. 

 M. Huhtakallio Oy on esitiivistänyt tällä menetelmällä myös sortumavaarassa olleita korkeita tienpenkereitä. Samalla liikenne on voinut kulkea työn aikana tietyin rajoituksin viereistä kaistaa, koska putken sisällä tapahtuva tiivistäminen ehkäisee tehokkaasti kiviaineksen sinkoutumisen.

- Meillä on myös kaksi 200 kJ:n dropper-tyyppistä kivitykkiä, joilla on murrettu betonia ja rikottu maakiviä sekä tehty jonkin verran myös tiivistyksiä. Syvätiivistystä edellyttäviin töihin 200 kJ:n teho on kuitenkin yleensä liian pieni. Tähän me voimme nyt tarjota 1000 kJ:n ratkaisun, toimitusjohtaja Marko Huhtakallio kertoo.

Huhtakallio_-_Markkula2_copy.jpg

Pudotustiivistyksen soveltuvuus

Pudotustiivistys soveltuu erityisesti karkeille materiaaleille kuten hiekka, sora ja louhe sekä vastaavanlaisille sekalaisille maa- ja jäteaineksille.  Laitteen tiivistysvaikutus on suurimmillaan louheessa jopa 10 metriin, ja silttiäkin voidaan tiivistää aina viiteen metriin saakka.

- Tietysti isoilla tela-alustaisilla nostureilla saadaan tarvittaessa suurin syvätiivistysteho, mutta tarjoamamme menetelmä lisää kuitenkin pohjarakennesuunnittelijoiden valinnanvaraa, Huhtakallio toteaa.

Ratapenger vahvemmaksi

Yksi Huhtakallion työmaista on ollut Jyväskylän Korpilahdella, jossa Tampereen ja Jyväskylän välistä rataa perusparannettiin. Korpilahdella 9-tien ratasillan kohdalla pudotustiivistäjää käytettiin tien molemmin puolin penkereen vahvistamiseen. Ratapengertä tiivistettiin kahdeksan metrin syvyydelle noin 750 metrin matkalla. Pudotuksia tehtiin noin 10.000 kappaletta. Työ sujui aikataulun mukaisesti. Se tehtiin kolmivuorotyönä viikossa.

Töiden päätyttyä päästiin eroon paikalla olleesta nopeusrajoituksesta. Seurantajaksolla tiivistystyön todettiin onnistuneen erinomaisesti.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »