Endomines on saanut päätökseen yhteistoimintaneuvottelut Pampalon kaivoksella

05.06.2018 15.00

Endomines Oy on saanut päätökseen 18.4.2018 aloitetut, koko Pampalon kaivoksen henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut työvoiman käytön vähentämisestä.

Kuten yhteistoimintaneuvotteluja aloitettaessa tiedotettiin, tuotannon jatkaminen Pampalon kaivoksella syyskuun 2018 jälkeen vaatisi merkittävän investoinnin kaivoksen syventämiseen. Yhtiön arvioiden mukaan investointi ei kullan nykyisellä markkinahinnalla olisi kannattava.

Neuvottelujen tuloksena Endomines on nyt päättänyt lykätä investointia, minkä seurauksena tuotanto Pampalossa keskeytetään tilapäisesti. Koska työvoiman tarve kaivoksella vähenee merkittävästi, yhtiö arvioi lomauttavansa 26 työntekijää yli 90 päiväksi ja irtisanovansa 4 henkilöä. Lomautukset ja irtisanomiset tehdään vaiheittain, mutta kuitenkin niin, että suurin osa henkilöstövähennyksistä toteutuu syyskuun jälkeen. Yhteistoimintaneuvottelut koskivat yhteensä noin 40 henkilöä ja alustavan arvion mukaan niiden ennakoitiin voivan johtaa enintään 32 työntekijän lomauttamiseen yli 90 päiväksi ja/tai irtisanomiseen tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla.

Suurin osa Pampaloon jäävästä henkilöstöstä keskittyy jatkossa Karjalan kultalinjalla parhaillaan toteutettavaan laajaan malminetsintäprojektiin, jonka tavoitteena on luoda edellytykset kannattavaan kullantuotantoon Ilomantsissa pidemmällä aikavälillä.

"Olemme nyt saaneet päätökseen yhteistoiminaneuvottelut ja niiden seurauksena tehneet vaikean päätöksen Pampalon kaivoksen tuotannon tilapäisestä keskeyttämisestä syyskuun jälkeen. Vaikka valitettavasti joudummekin vähentämään työvoiman käyttöä kaivoksella merkittävästi, olen tyytyväinen voidessani todeta yhteistoimintaneuvotteluiden sujuneen rakentavassa hengessä.

Toivon markkinatilanteen sallivan Pampalon kaivoksen syventämisen myöhemmin. Lisäksi haluan korostaa, että panostamme nyt voimakkaasti malminetsintään Karjalan kultalinjalla ja uskon meillä olevan hyvät edellytykset löytää uusia esiintymiä, jotka osaltaan mahdollistavat kannattavan kaivostoiminnan alueella”, Endominesin toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde sanoo.

 
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »