Kansantalouden tuotanto kasvoi toukokuussa

21.07.2018 12.01

talvivaara_porakone280x145.jpg

Kausitasoitettu tuotanto kasvoi 2018 toukokuussa 0,7 prosenttia edelliskuukaudesta. Toukokuun työpäiväkorjattu tuotanto oli 3,4 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Huhtikuun 2018 työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan 2,6 prosenttia (oli 1,8) edellisvuoden huhtikuusta.

Tuotannon suhdannekuvaajan sarjat kausitasoitetaan Tramo/Seats -menetelmällä. Kausi- ja satunnaisvaihteluista tasoitettujen sarjojen (kausitasoitettu ja trendisarja) viimeiset havainnot tarkentuvat uusien havaintojen myötä kausitasoitusmenetelmissä. Tarkentumiset voivat etenkin suhdannekäänteissä olla suuria, mikä tulee ottaa huomioon kausitasoitettuja ja trenditietoja käytettäessä.

Työpäiväkorjattuna alkutuotanto kasvoi kuusi, jalostus kolme ja palvelut neljä prosenttia vuoden 2017 toukokuusta.

Alkutuotannolla tarkoitetaan maa-, riista-, metsä- ja kalataloutta. Jalostus sisältää teollisuuden ja rakentamisen. Palvelut sisältää kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan, liikenteen, liike-elämän palvelut sekä kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan ja julkiset palvelut.

Lähde: Tuotannon suhdannekuvaaja 2018 toukokuu, Tilastokeskus

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »