Nokian Emäkoskelle uuden sillan rakentaminen on kustannustehokkaampi ratkaisu

05.08.2018 10.33

nokis.jpg

Kreate uudistaa Nokianvirran yli kulkevan Emäkosken sillan. Suuressa urakassa puretaan nykyinen silta ja rakennetaan sen tilalle uuden.

Rakennuttajana ja tilaajana toimii Nokian kaupunki. Urakkasopimus allekirjoitetaan heinä-elokuun vaihteessa. Urakka valmistuu 31.5.2020 mennessä ja sen arvo on 6,5M€.

Uuden sillan rakentaminen tuo taloudellisia ja toiminnallisia etuja

Nokian kaupunki on selvittänyt nykyisen, vuonna 1957 valmistuneen Emäkosken sillan rakenteiden kuntoa. Kuntotutkimusten mukaan mm. sillan tukirakenteissa on merkittäviä raudoituksen ruostevaurioita sekä betonirapautumia. Myös sillan vedeneritys on puutteellinen, joka aiheuttaa lisävaurioita betonirakenteisiin.

”Olemme vertailleet sillan remontoimisen ja uudelleenrakentamisen elinkaarikustannuksia ja uuden sillan rakentaminen on kustannustehokkaampi ratkaisu kuin vanhan korjaaminen. Uuden sillan kannen pituus kasvaa noin 79 metristä 91 metriin ja samalla Emäkoskentien jyrkkyys loiventuu. Uusi silta on myös nykyistä siltaa reilun metrin leveämpi. Tällä saamme ajokaistojen määrää kasvatettua neljään ja silti kevyen liikenteen väylät säilyvät ajokaistojen molemmilla puolilla”, kertoo yhdyskuntatekniikan päällikkö Jouni Saranpää (lähde: www.nokiankaupunki.fi).

Silta puretaan ja rakennetaan kahtena puolikkaana

Nykyisen sillan läntinen puolikas puretaan ensin. Tilalle rakennetaan uusi silta ja liikenne siirretään kokonaisuudessaan tälle sillalle, jonka jälkeen itäinen sillan puolikas puretaan ja rakennetaan sen tilalle uusi silta.

Urakkaan kuuluvat edellä mainitun lisäksi mm. tukiseinien ja työnaikaisten sillakkeiden rakentaminen itäisen sillan molempiin päihin sekä tiiviin telinesillan rakentaminen paalujen varaan Nokianvirtaan, jotta sekä vanhan sillan purkaminen että uuden sillan rakentaminen onnistuvat turvallisesti. Nokia Oyj:n omistaman kuljetinrakennetta puretaan noin 100 metrin matkalta uusien siltarakenteiden vaatiman tilan vuoksi.

Nokianvirta yhdistää Pyhäjärven vedet Kuloveteen ja edelleen Kokemäenjokeen. Tämän kalaisan virran suojelemiseksi laaditaan ja toteutetaan suunnitelma, miten estetään samean, kiviainesta sisältävän, veden pääsy työkohteesta Nokianvirran vettä tuotantoprosesseissaan käyttävien yritysten raakaveden joukkoon.

Liikennejärjestelyt kevyen liikenteen osalta muuttuvat ja yksi väylä sillan yli pidetään avoinna jalankulkijoille ja pyöräilijöille koko hankkeen ajan.

Tärkeä liikenneväylä

Emäkosken silta ylittää Nokianvirran ja on yksi kaupungin pääväylistä, josta kulkee yli 16 000 autoa vuorokaudessa. Se on tärkeä yhteys Nokian keskustan liikenteelle. Työn toteuttaminen kaksiosaisesti mahdollistaa liikenteen sujumisen koko urakka-ajan.

-Vilkas Emäkoskentie johtaa Nokian keskustasta Vt12:lle. Lähialueella sijaitsee merkittävän runsaasti asutusta, erilaista teollisuutta ja muuta liiketoimintaa, kertoo Kreaten työpäällikkö Jyrki Välimaa. Vastaavana mestarina toimii Juha Valjakka.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »