Nora Elers: On­nek­si on suo­ma­lai­sia kai­vok­sia

17.08.2018 9.10

talvivaara_dumperia_lastataan.jpg

"Kaivannaisia, siis metalleja ja mineraaleja, tarvitaan nykyaikaisen elintavan ylläpitämiseen. Lähes kaikki kestokulutushyödykkeet sisältävät kaivoksista saatuja raaka-aineita. Voisi sanoa, että mikä ei kasva tai mitä ei voi kasvattaa, täytyy kaivaa.

Suomen kallioperässä on monenlaisia metalleja ja mineraaleja, ja Suomessa on yli 50 kaivosta. Suurin osa niistä sijaitsee asumattomilla seuduilla.

Kaivoksilla on aina paikallisia ympäristövaikutuksia. Vähintäänkin maisema muuttuu siksi aikaa, kun kaivos on aktiivisessa käytössä. Malmien ja mineraalien louhinnassa ja käsittelyssä käytetään paljon energiaa ja kaikesta toiminnasta syntyy jätettä.

Kaivostoiminnan ympäristöluvissa määritellään, minkälaisia haittoja kaivoksista saa suurimmillaan olla. Nämä rajat ovat tiukentuneet vuosien saatossa, ja eritoten Talvivaaran ympäristövaikutukset tiukensivat rajoja merkittävästi. Myös alaa valvovien ympäristöviranomaisten kaivososaaminen on parantunut, joten ympäristövaikutukset ovat pienentyneet jatkuvasti.

Käytän metalleja ja mineraaleja jokapäiväisessä arjessani, kuten kaikki muutkin suomalaiset käyttävät. Olen iloinen siitä, että kaivoksia on nimenomaan Suomessa: täällä kaivoksilla eivät työskentele lapset vaan aikuiset ammattilaiset, kaivosteknologia on maailman huippua ja ympäristövaatimukset maailman tiukimmat.

Kestävän kaivostoiminnan verkosto kokoaa yhteen teollisuuden ja muun yhteiskunnan edustajia ja vaikuttaa siihen, että Suomi on maailman paras kaivososaamisen maa niin luonnon, kulttuurin kuin sosiaalisenkin toimintaympäristön näkökulmasta.

Heinävedellä keskustelu mahdollisesta kaivoshankkeesta käy nyt kiivaana, ja hyvä niin. Avoin sidosryhmäkeskustelu on keskeinen osa vastuullista elinkeinoelämää. Mitä syvällisemmin keskustelu pohjautuu faktoihin, sitä parempi lopputulos on kaikkien kannalta."

Kirjoittaja on vastuullisen teollisuuden puolestapuhuja ja Teknologiateollisuus ry:n johtaja.

Julkaistu Teknologiateollisuuden verkkosivuilla 1.8.2018
Kirjoittaja Nora Elers

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »