Koneyrittäjien liitto penää johdonmukaisuutta budjettiriiheen

24.08.2018 8.23

koneyrittajat_v2_vari3501.jpg

Koneyrittäjien Peltola: Johdonmukaisuutta budjettiriiheen – niin tiestön korjausvelan hoitoon kuin turpeen verotukseen

Budjettiriihessä tulee varmistaa tierahoitus ensi vuodelle, ettei tiestön korjausvelan hoitoon tule välivuotta. Huoltovarmuudelle tärkeän turpeen verotukseen puolestaan ei ole syytä kajota, vaatii Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.

Kuluvan vaalikauden aikana tieverkon kunnon huononeminen on juuri saatu taittumaan, mutta nyt tälle korjausvelkarahoitukselle uhkaa tulla vähintään välivuosi. Jo tehty työ uhkaa valua hukkaan.

Perustienpidon rahoituksen tasoa tulee nostaa budjettiriihessä 300 miljoonalla eurolla. Tämä taso pitää jatkossa saada pysyväksi. Näin tieverkko voidaan pitää asiallisessa kunnossa ja sen korjausvelkaa voidaan vähentää. Kunnossapidon kiireellisimpinä kohteina ovat huonokuntoiset sillat. 

Energia- ja ilmastotiekartta 2050:ssä kaikki eduskuntapuolueet sopivat vuonna 2014, että turpeen käytön hyötyjen vuoksi on varmistettava, että turpeesta luovutaan vasta viimeisenä fossiilisista polttoaineista luopumisen jälkeen. Turve on kotimainen polttoaine ja sen käyttö luo työpaikkoja, vahvistaa kauppatasetta sekä parantaa energiaomavaraisuutta ja energian huoltovarmuutta. Lisäksi turve soveltuu biomassan rinnalla seospolttoaineeksi, jota Suomen nykyiset voimalaitoskattilat tarvitsevat.

Näillä perusteilla turpeen verotusta laskettiin, viimeksi vuoden 2016 alusta lukien. Turpeen rooli on tärkeä huoltovarmuudelle ja sen merkitys korostuu sitä mukaa kun puun muu kuin lämmityskäyttö kasvaa. Tässä tilanteessa turpeen verotukseen ei ole syytä puuttua, toteaa Peltola.

Energia- ja liikennepolitiikka kaipaavat pitkäjänteisyyttä, koska suunnittelujänne aloilla on vuosikymmeniä. Liikenneverkosta huolehtiminen on keskeinen kilpailukykytekijä Suomen koko kansantaloudelle.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »