Huhtamäelle uusia tuotanto-, varasto- ja toimistotiloja Hämeenlinnassa

Share |
12.09.2018 8:35

YIT laajentaa ja uudistaa Huhtamäen tuotanto-, varasto- ja toimitiloja Hämeenlinnassa. Hankkeen tilaaja on Pohjoismainen modernien logistiikkakiinteistöjen kehittäjä ja omistaja NREP Logicenters.

KVR-urakkaan sisältyy noin 15 000 neliön uudisrakennus ja 2 700 neliötä entisten tilojen peruskorjausta. Suunnittelu- ja rakennustyöt alkavat heti, ja hanke valmistuu joulukuussa 2019. Osapuolet ovat sopineet, ettei sopimuksen arvoa julkisteta.

Uusi tuotantolaitos korvaa nykyisen 1960-luvulla rakennetun tehdaskiinteistön, ja se sijoittuu Huhtamäen logistiikkakeskuksen viereen.

”Tilat suunnitellaan lean-periaatteiden mukaisesti tavaravirtoja sujuvoittamaan ja turhaa liikennettä minimoimaan”, Huhtamäen toimitusjohtaja Maisa Katila sanoo. Tehtaan konekantaa uusitaan ja automaatiota lisätään. Lisäksi uudistuksilla halutaan parantaa työturvallisuutta ja ergonomiaa.

Rakentaminen toteutetaan perinteistä poikkeavalla, käänteisellä kolmen vaiheen rakennustavalla. Ensin valmistuvat uudet tuotantotilat, mikä mahdollistaa tuotannon jatkumisen keskeytyksettä rakentamisen aikana. Seuraavassa vaiheessa valmistuvat varastotilat, lopuksi toimistotilat. Vaiheistamisen ansiosta toiminnot voidaan siirtää nopeasti ja joustavasti viereiseltä tontilta uuteen tehtaaseen.

Energiatehokkuus ja vastuullisuus korostuvat rakentamisessa. Rakennuksen lämmityksessä hyödynnetään tuotannossa syntyvää hukkalämpöä ja kiinteistön valaistus toteutetaan LED-tekniikalla.

”Kiinteistöt kuluttavat valtavan määrän kokonaisenergiankulutuksesta Suomessa. Vastuullisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme, ja olemme ylpeinä tuomassa uusia innovatiivisia ratkaisuja energiatehokkaaseen rakentamiseen”, sanoo NREP:n osakas Jani Nokkanen.

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. Hämeenlinnan tehdas keskittyy kartonkisten tarjoilupakkausten valmistukseen.

20.02.2019 17:00Pyhäjärvellä monipuoliset mahdollisuudet kiertotalouskentässä
20.02.2019 14:12Timo Räikkönen nimitetty johtajaksi Destiaan
19.02.2019 19:11Yrjö Raunisto: Miten tehdä Suomesta jälleen maanrakennuskoneiden valmistuksen kärkimaa?
19.02.2019 10:01Tukes: Lujuuslajitellussa rakennepuutavarassa puutteita
18.02.2019 20:00Kehittynyttä mittausteknologiaa louhinta- ja kaivoskäyttöön
17.02.2019 18:55Maanrakennus Seppo Formisto Oy:n Kobelco SK270SRLC-5: Tyylikäs viimeistä piirtoa myöten
17.02.2019 15:33Konepäivät Matekon uudessa Oulun toimipisteessä ensi lauantaina 23.2.
17.02.2019 9:11Rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 1,9 prosenttia vuodentakaisesta
16.02.2019 11:11Hitachi-konekiertue ensi viikolla 18.-22.2. - katso tästä paikkunnat ja lähde koeajolle!
15.02.2019 19:01Doofor kallioporakoneita esillä Münchenissä - tervetuloa tutustumaan osastolle C2.205

Siirry arkistoon »