Rakennusteollisuus RT:n Aleksi Randell: Nopeat yhteydet edellyttävät nopeita päätöksiä

27.09.2018 13.00

rakennusteollisuus.jpg

Suomella on mahdollisuudet kasvaa liikenteen globaaliksi solmukohdaksi tai kompastua rapautuneen asfaltin kuoppaan ja tehdä mahalasku, Rakennusteollisuus RT:n Aleksi Randell tiivisti Maarakennuspäivässä Finlandia-talolla torstaina. ”Jo tämä hallitus tekee ratkaisevia valintoja.”

”Nykyinen liikennejärjestelmä ei enää palvele kaupungistuvaa ja globaalia Suomea. Ihmiset ja yritykset pyrkivät keskuksiin, tarvittaessa matkankin takaa. Työmatkojen keskipituus on kasvanut noin puolella 20 vuodessa”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell toteaa.

Pariisin ja EU:n ilmastotavoitteet edellyttävät, että Suomi vähentää liikenteen päästöjä 50 prosenttia välillä 2005–2030. Päätavoitteena on hiiletön liikenne vuonna 2045.

”Jo nyt esimerkiksi 31 prosenttia Tampereella ja 26 prosenttia Turussa työssäkäyvistä tulee töihin ydinkaupunkialueen ulkopuolelta. On kestämätöntä, jos tälle kasvavalle joukolle ei voida tarjota ilmastoystävällistä ja sujuvaa tapaa liikkua. Päästötavoitteisiin ei ikinä päästä ilman liikenneajattelun rajua remonttia.”

Tunnin junien suunnittelu vauhtiin

Randellin mukaan esimerkiksi tunnin junat Turusta ja Tampereelta Helsinkiin avittaisivat päästötavoitteissa, mutta panisivat myös rahan liikkeelle. Hän käynnistäisi junien täysimääräisen suunnittelun ja nopeuttaisi sitä jo aloitetuilla osuuksilla, jotta seuraava hallitus voisi tehdä käynnistyspäätöksiä ja tarvittaessa aloittaa pitkäkestoisia hankkeita myös vastasyklisesti.

”Nopea raideinfra luo uusia hyviä sijainteja yksityisille investoinneille ja asuntorakentamiselle kasvukeskusten ympäristöön. Yhä useampi löytää kohtuuhintaisen kodin nopeiden yhteyksien ja toimivien työmarkkinoiden piiristä. Kaupunkien yhteyteen kehkeytyy klustereita ja osaamiskeskittymiä – uudenlaista verkottumista ja verotulovirtaa.”

Osaajien saatavuus on jo alkanut nousta kasvun esteeksi. ”Nopeilla yhteyksillä työssäkäyntialueet laajenevat, jolloin töille löytyy tekijät nykyistä helpommin.” 

”EU:n TEN-T on otettava tosissaan”

Myös EU:n TEN-T-väyläverkkohanke pitää Aleksi Randellin mukaan ottaa viimeistään nyt tosissaan. Suomen väyliin ei tipu EU-tukirahaa, ellei verkon kehittäminen etene Suomessa riittävän nopeasti.

”Pitää edistää useampaa asiaa. Suomen on saatava aikaan oma pitkän tähtäimen suunnitelma väylien runkoverkon ylläpidosta ja kehittämisestä. Rinnalla pitää mallintaa liikenneinfran uudet rahoituskeinot. Suurten infrahankkeiden alkuun panemiseksi pitää perustaa hankeyhtiöitä.”

Ruotsi ja Suomi ovat ehdottaneet TEN-T-ydinverkon laajentamista Botnian käytävällä, joka kulkisi Suomessa Helsingistä Tornioon. Asia on parhaillaan EU-parlamentin käsittelyssä.

”Voimme saada kansallisiin hankkeisiimme 20 prosenttia EU-tukea, kunhan työnnämme ensin itse niitä liikkeelle. Kun Botnian käytävä on hyväksytty ydinverkkokäytävään, tukea voi hakea Helsinki–Oulu–Tornio-pääradan parantamiseen ja kaksiraiteistamiseen – käytännössä myös tunnin junalle Helsinki–Tampere”, Randell muistuttaa.

Maarakennusalan neuvottelukunta MANK ry:n Maarakennuspäivä kokoaa vuosittain infra-alan vaikuttajat yhteen. Päivän antiin voi tutustua osoitteessa www.mank.fi/maarakennuspaiva-2018.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »