Sotkamon hopeakaivoksen louhintaurakka Tapojärvi Oy:lle

28.09.2018 9.50

Sotkamo Silver on allekirjoittanut sopimuksen Tapojärvi Oy:n kanssa Hopeakaivoksen tuotantoon liittyvistä louhintatöistä maan alla ja avolouhoksessa, murskauksesta sekä malminkuljetuksesta rikastuslaitokseen. Sopimuksen kesto on 4,5 vuotta ja sen arvo on vähintään 45 miljoonaa euroa. Työt alkavat lokakuussa 2018.

Tapojärvi Oy on kaivosalan palveluihin ja teollisuusprosesseihin sekä materiaalien kierrätykseen erikoistunut yritys ja käsittelee vuosittain noin 700 000 tonnia teollisuuden sivutuotteita uusiokäyttöön. Tapojärvi urakoi myös useilla kaivoksilla kiinteänä osana tuotantoa. Tapojärven palveluksessa on yli 400 työntekijää ja lisäksi noin 150 henkilöä aliurakoitsijoiden palveluksessa.

"Olen iloinen siitä, että alalla pitkään toiminut merkittävä kaivosurakointiin ja kiertotalouteen erikoistunut alan yritys on yhteistyökumppanimme merkittävimmässä urakkasopimuksessamme. Tapojärvi Oy:llä on laaja ja pitkäaikainen ja laaja kokemus kaivosteollisuudesta ja kaivosurakoinnista. Tapojärven korkea teknologiaosaaminen antaa yhteistyöllemme tukevan perustan”, sanoo Timo Lindborg, Sotkamo Silver AB:n konsernijohtaja.

On hienoa päästä mukaan kehittämään Kainuun kaivosteollisuutta yhdessä Sotkamo Silverin kanssa. Teimme yhteistyötä jo hankevaiheessa, ja nyt se saa jatkoa monipuolisen palveluketjutarjonnan myötä. Upeaa olla mukana uuden kaivoksen avautumisessa toiminnan alusta alkaen”, jatkaa Tapojärvi Oy:n operatiivinen johtaja Martti Kaikkonen.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »