Rakennusteollisuus RT: Sähköinen ePerehdytys vahvistaa työturvallisuusosaamista

11.10.2018 10.50

eperehdytys_1.jpg

ePerehdytys on kattava verkkokoulutus rakennustyömaan yleisten työturvallisuusasioiden perehdytykseen niin suomenkielisille kuin suomea puhumattomille työntekijöille. Ennen työmaalle menoa tehtävä koulutus mahdollistaa sen, että työmaalla voidaan keskittyä työpaikkakohtaiseen perehdytykseen ja syventyä työmaan erityispiirteisiin.

Kahdeksan kieliversion ansiosta iso osa työntekijöistä saa perehdytyksen rakennustyömaan työturvallisuusohjeistukseen omalla äidinkielellään. Perehdytyksen läpikäynti kestää noin 40 minuuttia ja hyväksytty suoritus on voimassa 12 kuukautta kerrallaan. Suoritus tallentuu Taitorekisteriin ja se on luettavissa Valttikortilta.

”ePerehdytys on ainutlaatuisen yhteistyön tulos, joka on vahvistanut yritysten, liittojen, järjestöjen ja viranomaisten välistä dialogia ja verkostoja”, sanoo Suomen Rakennusmedia Oy:n toimitusjohtaja Heidi Husari. ”Taustalla oleva osaaminen ja asiantuntijajoukko, sekä jatkuva kehitystyö varmistaa sen, että perehdytysaineisto pysyy ajan tasalla.”

Teemakokonaisuudet lisäävät tietoa

Vuosittain vaihtuvat teemamateriaalit syventävät turvallisuustietoa. Vuoden 2018 - 2019 teemana on betonielementtikuormien purku ja turvallinen varastointi, johon viranomaiset kiinnittivät viime vuonna erityistä huomiota työmailla.

”On totta, että kuormien purun ja elementtien varastoinnin turvallisuudessa on paljon parantamisen varaa. Nostamalla turvalliset toimintatavat vuoden teemaksi saadaan tieto välitettyä kaikille ePerehdytyksen suorittajille”, kertoo ePerehdytyksen kehitysryhmässä mukana oleva turvallisuusasiantuntija Juha Suvanto Talonrakennusteollisuus ry:stä.

Moderni tapa kouluttaa turvallisuusasioita

”Ennakkoperehdytystä kehitettäessä tavoiteltiin sitä, että työmaakohtaiseen ja työmaan erityispiirteisiin perehtymiseen vapautuu aikaa ja mahdollisuuksia”, Heidi Husari kertoo. Hän iloitsee ePerehdytyksen sijoittumisesta Highlights-kilpailun finaaliin. ”Työturvallisuuteen suhtaudutaan alalla juuri oikealla tavalla, eli vakavasti, ja ePerehdytys kehittää osaltaan vastuullista työkulttuuria ja työturvallisuusosaamista.”

ePerehdytys vie osan rakennusalan ammattiosaamisen hankkimisesta, osaamisen ylläpidosta ja osaamisen tason nostosta verkkoon. ”Digitaalisuus ja teknologian kehitys on mahdollisuus rakennusalalla muutenkin kuin vain suunnittelu-, mittaus- tai testausvaiheissa. Myös koulutus ja työturvallisuuden kehittäminen voidaan sähköistää”, toteaa toimitusjohtaja Heidi Husari.

ePerehdytys pähkinänkuoressa

  • Verkkokoulutus rakennustyömaan työturvallisuuden yleisperehdytykseen.
  • Tehdään kerran vuodessa ja on voimassa 12 kuukautta kerrallaan.
  • Hyväksytty suoritus tallentuu Taitorekisteriin ja on tarkistettavissa Valttikortilta.
  • Kahdeksan kieliversiota: suomi, ruotsi, viro, venäjä, latvia, liettua, puola, englanti.
  • Palveluun voidaan liittää yrityskohtaisia koulutuskokonaisuuksia ja perehdytyksiä.
  • Osa Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020 -hanketta.
  • Palvelusta ja sen kehittämisestä vastaavat RT:n palveluyksiköt Suomen Rakennusmedia Oy ja Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO. Palvelu on tuotettu yhteistyössä rakennusalan eri toimialojen jäsenyritysten, Mittaviiva Oy:n ja Mediamaisteri Oy:n kanssa. Mukana ovat olleet myös Rakennusliitto ja Pro, sekä Suomen Tilaajavastuu Oy
  • Vuosi sitten lanseerattu ePerehdytys on käytössä noin tuhannessa yrityksessä ja koulutus on tilattu yli 11 000 työntekijälle.
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »