Yli 50 vuotta myös louheenkuljetuksissa - E. Hartikainen Oy:lle uusia Komatsu-kaivoskoneita

15.10.2018 8.20

harti1.jpg

Ensio Hartikaisen 1965 perustama maanrakennusliike aloitti maantie- ja ratatyökohteissa, mutta suuntautui koneiden ja henkilöstömäärän kasvaessa jo muutaman vuoden kuluttua myös kaivosurakointiin. Urakointi alkoi louheen lastauksella ja kuljetuksella. Siilinjärven kaivoksella aloitettiin jo 70-luvulla ja työt sielläkin jatkuvat edelleen.  

(kuva yllä: E. Hartikainen Oy:n Komatsu PC2000-8 -lastauskone syöttää Komatsu HD1500-8 -kiviautoa yövuorossa Siilinjärven kaivoksella.) 

Useilla kaivoksilla toimineena E. Hartikainen Oy:n kokemus eri konemerkeistä on merkittävä ja antaa vahvan pohjan louheen lastauksen ja kuljetuksen tarjoamiseen asiakkailleen

hart5.jpg

(kuva: E. Hartikainen Oy:n perustaja Ensio Hartikainen ja Suomen Rakennuskoneen Kari Kokkonen luovutustilaisuudessa. Komatsujen elinkaari ulottuu lähemmäs kymmentä vuotta, joten näiden kahden yrityksen yhteistyö pitenee edelleen.) 

Yksi tekijä ylitse muiden 

Louheen lastauksessa ja kuljetuksessa järeä kalusto maksaa, kivinen ympäristö kuluttaa ja kuormat nousevat ylöspäin. Kulut ja kulutus ovat merkittäviä ja niiden minimointi luonnollisesti kiinnostaa sekä urakoitsijaa että kaivosyhtiöitä. Tonnikohtainen kuljetuskustannus ratkaisee paljon kun kulut ja tuotot ovat lavalla siirtyvässä kivessä. Kun tonnimäärät ovat valtavia, pienetkin kustannustekijät vaikuttavat kokonaisuuteen. E. Hartikainen lastaa ja kuljettaa louhetta noin miljoona tonnia kuukaudessa pelkästään Kevitsan kaivoksella, jossa aloitettiin vuonna 2011. Työhön sisältyy nykyisin myös tuotantoporausta. 

Komatsu-kalusto 

E. Hartikainen Oy:lle virallisesti syyskuun lopulla luovutettu kalusto koostuu viidestä Komatsu HD1500-8 -kiviautosta sekä Komatsu PC2000-8 -lastauskoneesta. Koko yrityksen Komatsu-kalustomäärä Kevitsassa on nyt yhteensä 17 yksikköä, joista yhdeksän aiemmin käyttöön otettua HD785-7 -kiviautoa muodostavat louheensiirron perusrungon. Lisäksi PC2000-lastauskoneita on Kevitsassa jo aiemmin ollut käytössä kaksi kappaletta.  

harti2.jpg

(kuva: Kuljettajille sertifikaatit jakoi kouluttaja Peter BarretKomatsu kouluttaa kuljettajat koneiden turvalliseen käyttöön ja päivittäiseen ylläpitoon.)

Uusimmat Komatsut 

Suomen Rakennuskone Oy on toimittanut asiakkaan erittelyn mukaisesti Komatsun tehtaan valmistaman kaluston useassa erässä. Lastauskone Komatsu PC2000 on uusin, 8-sarjan kone ja varustettu 11m3 louhekauhalla. Koneen voimanlähteenä toimii teholtaan 728 kW (976 hv) Komatsun 12-sylinterinen moottoriKone painaa noin 200 tonnia. Se on kuljettajien suosikki hallittavuutensa ja toimintavarmuutensa suhteen. Kone on varustettu 3D-koneohjausjärjestelmällä jonka avulla lastaaja voi tarkasti kuormata geologien ennalta määrittämän, rikkaimman malmin sijainnin mukaisesti. Räjäytyksessä tapahtuva louheen siirtymä kontrolloidaan GPS-anturien avulla. Tällä tavoin malmin ja sivukiven rajapinta saadaan lastauskoneen kuljettajan näytölle mahdollisimman tarkasti.  

harti3.jpg

(kuva: E. Hartikainen Oy:n toimitusjohtaja Arto Hartikainen saa lahjan HD1500-8 kiviauton pääsuunnittelija Kenji Saitoulta.)

Komatsu HD1500 on myös uutta 8-sarjaa. Sen nimelliskuorma on 142 tonnia ja työpaino täydellä kuormalla 250 tonnia. Kuusitoistasylinterisen 1175 kW (1576 hv) Komatsu dieselin perässä on 7-vaihteinen K-Atomics -täysautomaattivaihteisto Skip-Shift -toiminnolla. Sen avulla esimerkiksi jyrkkään ylämäkeen ajettaessa vaihteisto valitsee olosuhteiden vaatiessa alaspäin automaattisesti yhden vaihteen yli, jolloin vaihtamisten määrä minimoituu ja eteneminen saadaan tasaisemmaksi.  

Jarruina on jatkuvasti öljyjäähdytetyt monilevyjarrut. Vetävien pyörien luistokontrolli vähentää renkaiden kulumista ja tehostaa etenemistä vaativissa olosuhteissa.  Jousitus on hydropneumaattinen ja eturipustus McPherson-tyyppiä. Rakenne mahdollistaa myös pienen, 11,2 m kääntösäteen. HD1500 on varustettu myös KomVision -järjestelmällä jonka näytöltä kuljettaja näkee sekä kamera- että tutkakuvan värillisenä 360° koneen ympäriltä. Kameroita on kuusi ja tutkia kahdeksan.  

hart4.jpg

(kuva: Suomen Rakennuskoneen myyntijohtaja Jari Salomäki ja Komatsu Europen presidentti Mas Morishita.)

Koneet kolmessa vuorossa  

E. Hartikainen Oy:n koneet siirtävät Kevitsan louhetta jo kahdeksatta vuotta. Kaivos pyörii 24/7 ja vaatimukset sekä henkilöstön, että koneiden osalta ovat kovat. Hartikainen huoltaa koneet itse ja huollon tukena toimivat paikan päällä Suomen Rakennuskoneen asiantuntijat. Tuntimäärät koneissa ovat kunnioitettavia. Kuljettajat saavat Komatsun koulutuksen kautta kuljettajasertifikaatin. Turvallisuus on erittäin suuressa roolissa ja yksi osa siitä muodostuu koneiden ominaisuuksista. 

harti6.jpg

(kuva: Luovutuksessa mukana oli vieraita Suomesta, Euroopasta ja Japanista. Jari Salomäki luovutti avaimen Arto Hartikaiselle.)

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »