Betoniakatemiasta kattavaa ja käytännönläheistä betonikoulutusta

05.11.2018 13.09

rudus_betoniakatemia_hannu_timonen-nissi.jpg

 - Oleellista on, että Rudus Betoniakatemia yhdistää teorian ja työmaan, Kouluttaja Hannu Timonen-Nissi toteaa.

Rudus on järjestänyt betonikoulutusta asiakkailleen, henkilöstölleen ja betonikuljettajille jo vuosikymmeniä. Uutena palveluna on Rudus Betoniakatemia, joka on jäsennetty ja virallistettu versio noista koulutuksista. Betoniakatemia nivoo yhteen betonin teoriatiedon ja käytännöt työmailla.

Opiskella voi joko avoimissa ryhmissä tai yrityskohtaisesti räätälöidyissä koulutuksissa eri puolilla Suomea.

– Alalla ja varsinkin työmailla on selvästi tilausta koulutukselle. Rudus haluaa tarjota koulutusta, koska sen myötä työmaalla osaaminen kasvaa ja murheet pienenevät kaikilla, sanoo Rudus Betoniakatemian kouluttaja Hannu Timonen-Nissi.

– Betoni käyttäytyy työmaalla eri olosuhteissa erilailla. Koulutuksessa nostetaan esiin, mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja mitkä ovat kulloinkin oikeat työmenetelmät. Etenkin haastavissa olosuhteissa täytyy tietää, mitä tekee.

Timonen-Nissin mukaan Rudus Betoniakatemian kaltaista ja yhtä kattavaa betonikoulutusta ei ole tarjolla muilla tahoilla.

– Oleellista on, että Rudus Betoniakatemia yhdistää teorian ja työmaan.

Suoraa hyötyä työntekoon

Rudus on järjestänyt räätälöityjä koulutuksia muun muassa SRV:lle. Viime tammikuussa SRV:n edustajia osallistui koulutukseen, jossa perusaineistoa painotettiin talvibetonointiin ja rakennusvalvontaan liittyviin asioihin.

– Koulutus vastasi hyvin odotuksia. Teoria käytiin läpi konkreettisten esimerkkien avulla. Parasta antia oli talvibetonoinnin kertaaminen sekä se, että oli aikaa pysähtyä keskustelemaan betonoinnista kollegoiden ja Ruduksen asiantuntijoiden kanssa, SRV:n projektipäällikkö Janne Helander sanoo.

Helanderin mukaan Rudus Betoniakatemian esitysten asiantuntevuus ansaitsee täydet pisteet.

– Koulutuksesta sai suoraan hyötyä työntekoon. Meille annettiin esimerkiksi tarkat neuvot siitä, miten, mihin ja milloin tulee lämpölangat asentaa valuun, jotta lopputulos on onnistunut betonin sitoutumisen ja kovettumisen alkamisen kannalta.

Hyvä vastaanotto

Rudus Betoniakatemian monipuolinen sisältö koostuu 12 eri osiosta, joita voidaan yhdistellä eri tavoin. 

– Opintomateriaaleissa runko on sama, mutta opetusta viilataan aina opiskelijoiden mukaan. Vaikka keskiössä onkin toiminta työmaalla, ei koulutukseen osallistuvalla tarvitse olla omaa työmaakokemusta, Hannu Timonen-Nissi sanoo.

– Viime vuonna pidimme jo muutaman kurssin ja saimme erinomaista palautetta: asteikolla 1–5 saimme yli neljän meneviä arvosanoja. Osallistujat ovat kiittäneet sitä, että opetus ei ole liian teoreettista, vaan kansantajuista, lähellä omaa päivittäistä työtä ja kouluttajat puhuvat koulutettavien kanssa samaa kieltä, Timonen-Nissi kertoo.

Janne Helanderin mukaan SRV jatkaa Rudus Betoniakatemian koulutuksia. Seuraavaksi on tarkoitus kerrata valutapoja ja -menetelmiä.

– Betonitietoutta olisi syytä kerrata muutaman vuoden välein. Nuorempien olisi hyvä saada kunnon paketti käytännön ohjeita asiantuntevasti ja esimerkkien avulla kerrottuna, jotta valut onnistuvat virheittä, Janne Helander toteaa.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »