Metso myy jauhinkuulaliiketoimintansa

Share |
06.11.2018 13:33

metso-logo-plain.gif

Metso on solminut sopimuksen, jolla se myy jauhinkuulaliiketoimintansa Moly-CopilleKaupan kohteena on Metso Spain Holding, S.L.U. -yhtiö, mukaan lukien toiminnot kahdessa Espanjassa sijaitsevassa toimipaikassa (Bilbao ja Sevilla), joissa työskentelee noin 80 työntekijää. Liiketoiminnan arvioitu liikevaihto vuonna 2018 on noin 60 miljoonaa euroa. Kaupan arvoa ei julkisteta.

"Kulutusosaliiketoimintamme  kasvustrategiana on keskittyä johtavan globaalin tarjonnan kehittämiseen. Olemme vakuuttuneita, että asiakkaamme ja jauhinkuulaliiketoiminnan parissa työskelevä henkilöstömme hyötyvät tästä kaupasta, jonka myötä vahva paikallinen osaamisemme siirtyy osaksi globaalia Moly-Copia", sanoo Minerals Consumables -liiketoiminta-alueen johtaja Sami Takaluoma.

Moly-Cop on johtava globaalisti toimiva jauhinkappaleiden valmistaja, jonka tuotteita käyttävät pääasiassa kupari-, kulta- ja rautamalmin tuottajat eri puolilla maailmaa malmin hienontamiseen mineraalien rikastamisen esivaiheessa. American Industrial Partners sijoitusyhtiö hankki Moly-Copin omistukseensa tammikuussa 2017.

"Metsolla on arvostettu maine ja historia luotettavana jauhinkuulien toimittajana Länsi-Euroopan ja Luoteis-Afrikan markkinoilla. Tämä yritysosto sopii erinomaisesti Moly-Copin strategiaan. Metson toiminnot ja tiimi löytävät täydellisesti paikkansa globaalissa tuotantoverkostossamme. Kauppa myös vahvistaa entisestään alan johtavaa arvolupausta asiakkaillemme", sanoo toimitusjohtaja Jim Anderson Moly-Copista.

Kaupan täytäntöönpanon odotetaan tapahtuvan joulukuussa 2018 ja sen edellytyksenä ovat tavanomaiset viranomaishyväksynnät. Kauppahinnalla ei ole merkittävää vaikutusta Metson tulokseen. 

Metso kuuluu alallaan maailman johtaviin teollisuusyrityksiin. Tarjoamme laitteita ja palveluja luonnonvarojen kestävään käsittelyyn ja virtaukseen kaivos-, kivenmurskaus-, kierrätys- ja prosessiteollisuudessa. Ainutlaatuinen osaamisemme ja innovatiiviset ratkaisumme auttavat asiakkaitamme tehostamaan toimintaansa, vähentämään riskejä ja parantamaan kannattavuutta. Metson osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön liikevaihto oli noin 2,7 miljardia euroa vuonna 2017. Metsolla on yli 12 000 työntekijää yli 50 maassa. metso.comtwitter.com/metsogroup.

24.04.2019 13:22Nimitysuutinen Destia: Pekka Ruuti nimitetty Maa- ja kalliopalvelujen johtajaksi ensi syksystä alkaen
23.04.2019 16:00Cramon uusi digitaalinen palvelu mullistaa työmaasuunnittelun
23.04.2019 10:24Keliber hakee kaivoslupaa Rapasaaren kaivokselle
22.04.2019 8:11Doppstadt Inventhor -murskan Demo 8.-9.5. Tampereella - tervetuloa tutustumaan!
21.04.2019 17:11Hydraram purkulaitteet: "Demolition Evolution"
21.04.2019 9:01Helsingin Malmille tulossa yli 150 asunnon kokonaisuus Skanskan rakentamana
20.04.2019 16:01Kaivinpalvelu Raimo Kesseli Oy: "Uusi kutossarjan Hitachi on luotettava työjuhta"
20.04.2019 10:11Rakennuskustannukset nousivat maaliskuussa 1,8 prosenttia vuodentakaisesta
19.04.2019 11:11Mateko vahvistaa Varsinais-Suomen myyntiään
18.04.2019 17:11Raskaan kaluston suodatinasiantuntija Kentek pitää koneesi liikkeellä

Siirry arkistoon »