Uusilla menetelmillä teiden ylläpidon kulut jopa puolitettavissa

Share |
08.11.2018 11:43

Rovaniemeläinen Roadscanners on saanut kansainvälisen tiealan järjestön International Road Federationin huippupalkinnon Global Road Achievement Award. Palkinto julistettiin illalla 7.11. Las Vegasissa järjestetyssä IRF:n 70-vuotisgaalassa. Palkinto myönnettiin Suomeen ensimmäisen kerran.

Palkinto myönnettiin Roadscannersin ja Liikenneviraston yhteiselle PEHKO 2015-2025 -projektille.  PEHKO-projektin (Päällysteiden ennakoivan hoidon ja kunnostuksen ohjelmointi) tavoitteena on ollut kasvattaa päällysteiden käyttöikää uusilla päällystettyjen teiden ylläpidon ja hoidon käytännöillä, joissa päätöksenteko perustuu pääosin Roadscanners  teknologiaan.  

Roadscannersin kehittämällä menetelmällä pystytään paikantamaan teiden heikot kohdat, määrittämään ongelmien syyt ja korjaamaan ne ennen vakavien vahinkojen syntymistä. Ennakoivalla teiden huollolla on merkittävä vaikutus ylläpidon kustannustehokkuuteen. Suomessa käytetään vuosittain 130-150 milj. euroa  noin 50 000 kilometriä sisältävän päällystetyn tieverkoston ylläpitoon.  Väyläverkoston korjausvelan arvioidaan olevan yli miljardi euroa.

Kolme vuotta käynnissä olleen projektin tuloksena Lapin ja Keski-Suomen testialueilla päällysteiden vuosikustannukset ovat pudonneet 10-36%. Lopullisen tavoitteena on vuosikustannusten lasku 50% vuoteen 2025 mennessä. Tutkimusta on laajennettu vuonna 2018 Hyvinkään alueelle Uusimaalle.

”Pehko-hankkeen tulokset osoittavat, että uusien teknologien ja digitalisaation avulla voimme uudistaa tienpidon prosessejamme niin, että tiestön korjausvelan kasvu saadaan pysäytettyä”, iloitsee Roadscannersin toimitusjohtaja Timo Saarenketo. ”Alan korkein mahdollinen tunnustus on myös valtava kunnia ei vain Roadscannersille, vaan kaikille projektin yhteistyökumppaneille Liikennevirastolle ja Lapin, Keski-Suomen sekä Uudenmaan ELY-keskuksille.”

Palkinto myönnetään innovatiivisille tiehankkeille ja henkilöille, jotka ovat maailmanlaajuisen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen kärjessä. Roadscanners sain palkinnon ”Tieomaisuuden hallinta ja kunnossapito” kategoriassa.  Pohjoismaista palkinto on myönnetty aiemmin muissa kategorioissa kerran Ruotsiin ja kerran Norjaan.

Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman on erittäin tyytyväinen Roadscannersin ja Liikenneviraston yhteisen hankkeen saamasta palkinnosta. "Tutkimus ja kehitys ovat meille tärkeä keino luoda uusia työkaluja parempaan väyläomaisuuden hallintaan. Etenkin digitalisaation hyödyntäminen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. On hienoa, että työ on huomattu myös kansainvälisesti."

18.11.2018 21:00Kymmenen miljoonan yksittäisen käynnin raja lähestyy.
18.11.2018 14:01SSAB:n Raahen tehtaan masuuni 2:n välikorjaus vahvistui
18.11.2018 11:44Tuotannon tietomallikoordinaattorikoulutus Pirkkalassa - lähde mukaan!
17.11.2018 10:11Rakennuskustannukset nousivat lokakuussa 2,5 prosenttia vuodentakaisesta
16.11.2018 11:11Tervetuloa Suomen Rakennuskoneen osastolle B-368 FinnMateria 2018 -messuilla
15.11.2018 14:44Destia vahvasti esillä Kaakkois-Suomen ratarakentamisessa
14.11.2018 9:20Endomines AB (Publ) Osavuosikatsaus: kullantuotanto ylittää ennusteen
14.11.2018 4:11KIVIROCK-LEHTI TULEE - VIELÄ EHDIT MUKAAN! Varaa ilmoituspaikkasi seuraavassa yli 250 sivuisessa järkäleessä
13.11.2018 19:10Metso esittelee ennakoivan kunnossapitoratkaisun kaivosteollisuudelle
13.11.2018 13:02Tapojärvi kehittää korkean jalostusarvon RST-uusiokuonatuotteita ja sovelluksia SYMMET-hankkeessa

Siirry arkistoon »