KKV esittää seuraamusmaksuja kartellista eristeyrityksille

04.12.2018 12.00

kkv-logo-fi.png

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esittää, että markkinaoikeus määrää yhteensä yli 4 miljoonan euron seuraamusmaksut ThermiSol Oy:lle ja UK-Muovi Oy:lle kielletystä kilpailijoiden välisestä yhteistyöstä EPS-eristeiden markkinoilla Suomessa. Kartelli nosti EPS-eristeiden hintatasoa ja rajoitti yhtiöiden keskinäistä kilpailua. Kartelliin osallistunut Styroplast Oy vapautettiin seuraamusmaksusta, sillä se otti ensimmäisenä yhteyttä virastoon ja kertoi kartellista.

KKV:n selvitykset osoittavat, että ThermiSol, UK-Muovi ja Styroplast sopivat vuosille 2013 ja 2014 ajoittuvista EPS-eristeiden hinnankorotuksista, niiden suuruudesta, ajankohdasta ja toteuttamistavasta tapaamisissa ja puhelinkeskusteluissa.

Koko Suomen kattavaan hintakartelliin osallistuivat kolme markkina-asemaltaan merkittävintä EPS-eristevalmistajaa Suomessa. Keskenään kilpailevien yritysten välinen hintayhteistyö kuuluu luonteensa ja vaikutustensa puolesta kaikkein vakavimpiin kilpailunrajoituksiin.

Kartellista vahinkoa niin kuluttajille kuin yrityksillekin

EPS-eristeet ovat rakentamisessa välttämättömiä tuotteita, joita käytetään pääasiallisesti rakennusten lämmöneristeinä, teknisinä eristeinä ja äänenvaimennustuotteina uudis- ja korjausrakentamisessa. Kartelli oli omiaan nostamaan rakennuskustannuksia niin julkisin kuin yksityisinkin varoin toteutettavissa rakennushankkeissa, ja sen vaikutukset ulottuivat yksittäisiin kuluttajiin, yrityksiin sekä julkisen sektorin toimijoihin.

Kartellin vahingollisuutta korostaa sovittujen hinnankorotusten ajoittaminen EPS-eristeiden kysyntäsesongin alkuun. Hinnankorotukset sovittiin tehtäväksi keväällä ennen suurimman kysynnän alkua, jotta kartellin osapuolet saivat maksimoitua hinnannoususta saamansa hyödyn. Menettely kohdistui erityisesti EPS-eristeiden käytetyimpiin laatuihin.

Ensimmäisenä kartellin paljastanut yritys vapautuu seuraamusmaksusta

Kartelliin osallinen voi tietyin ehdoin joko vapautua seuraamusmaksusta kokonaan tai saada siitä alennusta. Styroplast otti virastoon yhteyttä marraskuussa 2015 ja toimitti virastolle ensimmäisenä tietoja kartellista. KKV myönsi kartellin paljastaneelle Styroplastille vapautuksen seuraamusmaksusta.

ThermiSolille KKV esittää 2,8 miljoonan euron ja UK-Muoville 1,5 miljoonan euron seuraamusmaksun määräämistä. Yhtiöiden menettelyiden laatu, laajuus, moitittavuuden aste ja kesto olisivat edellyttäneet esitettyä suurempia seuraamusmaksuja. Lain mukaan seuraamusmaksun suuruus voi kuitenkin olla enimmillään 10 prosenttia kilpailunrajoitukseen osallistuneen yrityksen liikevaihdosta siltä vuodelta, jona se viimeksi osallistui kartelliin.

Kartellit eivät ole katoamassa

Kartelli on yritysten välinen salainen järjestely, jonka avulla sen jäsenet nostavat tuotteidensa hintaa omaksi edukseen aitoon kilpailutilanteeseen verrattuna. Viime kädessä laskun maksavat asiakkaat eli kuluttajat, julkiset ostajat ja yritykset. Tämän vuoksi ne ovat laittomia. Kartellitoiminnasta on syytä määrätä niin ankarat seuraamukset, ettei kartelli muodostu kannattavaksi toiminnaksi.

”KKV:n havaintojen perusteella ei ole mitään syytä olettaa, että kartellit olisivat menneen maailman ilmiö. Vakavien vihjeiden ja yhteydenottojen määrässä ei näy vähenemisen merkkejä. Asiakkaiden ja kansantalouden kannalta tämä on tietysti varsin ikävä havainto”, sanoo KKV:n kartellivalvonnan päällikkö Antti Norkela

Julkinen versio seuraamusmaksuesityksestä

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »