Volvo Construction Equipment Finland Oy laajentaa maansiirtokoneiden huolto-organisaationsa Pohjois-Suomeen

Share |
13.12.2018 16:01

volvoce.jpg

Volvo Construction Equipment Finland Oy:n liiketoimintastrategian mukaan yhtiö vastaa jatkossa itse maansiirtokoneiden huoltoliiketoiminnasta valtakunnallisesti ja laajentaa huolto-organisaationsa Pohjois-Suomeen kevään 2019 aikana. Asiakas saa jatkossa yhdeltä luukulta niin maansiirtokoneiden myynnin, huollon kuin varaosatkin. 

– Myyntiorganisaatiomme on jo ollut valtakunnallinen ja meillä on ollut huoltotoiminnot omissa käsissämme Etelä-Suomessa. Kuuntelimme asiakkaidemme toiveita ja keskitämme huollon, myynnin ja varaosat yhteen organisaatioon koko Suomessa. Yhden luukun periaate nopeuttaa ja selkiyttää asiakaspalvelua, kun asiakasprosessit, toimintamallit ja laatukriteerit yhdenmukaistuvat. Lisäksi muutos mahdollistaa uusien palveluiden kehittämisen ja tarjoamisen asiakkaille, sanoo Volvo Construction Equipment Finland Oy:n palvelumyyntipäällikkö Jenni Lampinen.

Volvo Construction Equipment Finland Oy:n maansiirtokoneiden huollosta Pohjois-Suomen alueella on tähän asti vastannut Wetteri Power, ja yhteistyö jatkuu sopimuskauden loppuun 31.5.2019 asti.

Volvo Construction Equipment Finland Oy perustaa kiinteät huoltotoimipisteet Ouluun ja Rovaniemelle sekä huollon satelliittipisteet Kemiin ja Kajaaniin, joista käsin mekaanikot palvelevat asiakkaita kaikkialla Pohjois-Suomen alueella. Yritys panostaa vahvasti mobiiliin kenttähuoltoon.

– Rakennamme alkuvuoden aikana oman organisaation Pohjois-Suomeen ja otamme huoltovastuun 1. kesäkuuta 2019. Alkuun tarvitsemme noin parikymmentä henkilöä eri tehtäviin ja aloitamme rekrytoinnin heti, kertoo Volvo Construction Equipment Finland Oy:n toimialapäällikkö Rami Katajisto.

Volvo Construction Equipment Finland Oy:llä on jo ollut oma huolto-organisaatio Etelä-Suomessa. Yhtiön maanrakennuskoneiden myyntiorganisaatio on myös ollut valtakunnallinen. Volvo Construction Equipment Finland Oy:n Pohjois-Suomen huolto-organisaatio vastaa jatkossa myös Volvo Penta -teollisuusmoottoreiden huollosta ja varaosista.

Wetteri Power Oy toimii edelleen Volvo-perheessä tarjoten täydelliset raskaan kaluston palvelut Volvo ja Renault kuorma-autoille sekä huolto- ja varaosapalvelut Volvo linja-autoille. Yhtiöllä on Pohjois-Suomen alueella kahdentoista huoltoauton palveluverkosto.

 
19.05.2019 10:11Volvo CE:n myynti kasvoi 15 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä
18.05.2019 13:33Rakennuskustannukset nousivat huhtikuussa 1,7 prosenttia vuodentakaisesta
17.05.2019 15:45Saattoautojen käyttö vakiintumassa päällystystyömaiden turvallisessa ohittamisessa
16.05.2019 18:01Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Kimmo Järvinen: Päästökauppakompensaatio tärkeä viennille ja ilmastolle
16.05.2019 10:42INFRA ry: Yötyö on työturvallisuusriski asfalttitöissäkin
15.05.2019 9:23DAF johtaja PACCAR:in pääjohtajaksi
14.05.2019 12:22Mählers tuo markkinoille tehokkaan harjatelan kuorma-autoihin ja pyöräkuormaajiin
13.05.2019 14:10Kainuun Soran Lokotrack-päivitys toi lisää tehoa ja toimintavarmuutta
12.05.2019 12:11Uutta näyttöteknologiaa koneohjaukseen Novatronilta
11.05.2019 17:11Kuljetus-Logistiikka 2019 -tapahtumassa vieraili yhteensä 15 474 kävijää

Siirry arkistoon »