Kevyemmät ja vahvemmat kontit maksimoivat hyötykuorman

05.01.2019 14.11

kontti1.jpg

Vuonna 2001 Pohjois-Puolassa sijaitseva konttivalmistaja ZPUH JK Milosz Kiedrowski aloitti tiiviin yhteistyön ruotsalaisen ILAB Container AB -yhtiön kanssa ja sai siten jalansijaa Skandinavian markkinoilta.

Vuonna 2008 JK lanseerasi erikoislujasta teräksestä valmistettavien kevytkonttien tuotannon, joten yritys tarvitsi uuden terästoimittajan. JK:n itsestään selvä valinta oli SSAB.

JK:n tuotantotilat sijaitsevat keskellä seesteistä pohjoispuolalaista maisemaa. Viidessä valtavassa, nykyaikaisessa hallissa SSAB:n toimittamat kuusimetriset teräslevyt muuttuvat kevytkonteiksi leikkaamalla, taivuttamalla, hitsaamalla, puhdistamalla ja maalaamalla. Sitten ne kuljetetaan Itämeren yli Skandinaviaan, jossa niitä käytetään pääasiassa jätteen keräämiseen, kuljettamiseen ja kierrättämiseen.

Aivan alusta asti JK:n johdolle oli selvää, että käytettävä teräs hankittaisiin SSAB:lta, koska se on laadultaan erinomaista ja valtaosa skandinavisista asiakkaista olettavat konttien olevan valmistettu SSAB:n teräksestä.

Ensimmäisenä haasteena ILAB:n ja JK:n välisessä yhteistyössä oli tutustua uuteen materiaaliin ja oppia, miten voitaisiin hyödyntää kaikki niiden edut ja rakentaa kontit oikein. Alusta saakka SSAB:n asiantuntijat olivat mukana antamassa ensiluokkaista tukea ja apua.

Pääasialliset teräslaadut, joita JK ostaa SSAB:lta, ovat Strenx® 700 CR, Strenx® 700 MC, Hardox® 400 ja Hardox® 450. Uusien teräslaatujen käsittelemistä varten JK osti nykyaikaisia koneita leikkaamista ja taivuttamista varten sekä uusia hitsausajoneuvoja. Jotkut ajoneuvot ovat puoliautomaattisia. 

Skandinavian asiakkaat huomasivat nopeasti uusien konttien tarjoamat edut. Ne ovat muita kevyempiä ja vahvempia ja niihin mahtuu jopa tonnin suurempi kuorma. Virtaviivaisemman muotoilun ansiosta niiden kuljetuksesta aiheutuvissa polttoainekustannuksissa säästetään noin 14 %. Tuotot ovat siis sekä ympäristön että talouden kannalta erinomaisia. 

Nykyään 90 % kaikista JK:n Skandinavian markkinoille valmistamista konteista on SSAB:n erikoislujasta teräksestä valmistettuja kevytkontteja. Puolalainen yritys kuuluu myös kahteen SSAB:n asiakasohjelmaan: Hardox® In My Body ja My Inner Strenx™.

JK:n ajatuksena on aina ollut myydä uusia kevytkontteja samalla hinnalla kuin perinteisiä raskaampia versioitakin. Se toimi hyvin: erikoisluja teräs on hieman kalliimpaa, mutta toisaalta uuden kontin rakentamiseen tarvitaan vähemmän terästä ja sen tuotantoprosessi on yksinkertaisempi.

Toimitusjohtaja ja omistaja Milosz Kiedrowski oli ollut mukana yrityksessä viisi vuotta, kun hänen isänsä, yrityksen vuonna 1988 perustanut Janusz Kiedrowski, menehtyi äkillisesti vuonna 2016. Tragedian myötä hänen oli siirryttävä välittömästi yrityksen johtoon.

Hän on selviytynyt hyvin. Tuotanto on kasvanut kahdessa vuodessa 11 000 kontista (2015) 15 500 konttiin (2017), mutta silti sekä Puolan että vientimarkkinoilla kysyntä yhä ylittää tarjonnan.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »