Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä edelleen voimakkaassa laskussa

22.01.2019 9.11

raketalo.jpg

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2018 syys-marraskuun aikana 7,3 miljoonalle kuutiometrille. Määrä väheni 29,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakennustyypeittäin tarkasteltuna lupakuutiomäärä väheni merkittävästi liike- ja toimistorakennuksissa, 47,1 prosenttia. Myös asuinrakentamiseen ja teollisuus- ja varastorakentamiseen myönnetyt kuutiomäärät vähenivät runsaasti vuodentakaisesta.

Asuinrakentamisen lupakuutiomäärä väheni edelleen

Syys-marraskuussa rakennuslupia myönnettiin asuinrakentamiseen 2,6 miljoonaa kuutiometriä, kun samaan aikaan vuotta aiemmin määrä oli 3,7 miljoonaa. Asuinrakentaminen väheni tuoreimmalla ajanjaksolla 30,8 prosenttia.

Rakennuslupia myönnettiin syys-marraskuussa kaikkiaan 8 457 asunnolle, vuotta aiemmin vastaava luku oli 13 022 asuntoa.

Asuinrakentamiseen myönnettiin syys-marraskuussa yli 2 100 rakennuslupaa, määrä jäi 17 prosenttia vuodentakaista pienemmäksi. Laskua on ollut lähes vuoden ajan. Kappalemääräisesti rakennuslupia myönnettiin asuinkerrostaloille 43,2 prosenttia ja muille asuintaloille 13,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Rakennustuotannon volyymin kasvu hiipui edelleen

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi vuoden 2018 syys-marraskuussa 1,8 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 0,4 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 3,1 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 2,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »