Vuoden Ympäristörakenne 2018: Vuolteentori - yhdistää historian ja uuden toiminnan

06.02.2019 14.00

vuolteentori_5.jpg

Tampereen ydinkeskustan koskimaisemassa sijaitseva Vuolteentori on palkittu Vuoden 2018 Ympäristörakenteena. Teollisen ja uuden Tampereen solmukohdassa sijaitseva tori yhdistää nykyaikaisella tavalla alueen teollisen historian ja uuden toiminnan. Torilla on otettu onnistuneesti huomioon oleskelun, jalankulun ja terassien tarpeet sekä ainutlaatuinen sijainti koskimaisemassa. 

Rakennustuoteteollisuus RTT:n ja Puutarhaliiton järjestämän kilpailun tulokset julkistettiin 7. helmikuuta Jyväskylässä järjestetyillä Viherpäivillä. Kilpailussa myönnettiin kunniakirjat palkitun kohteen rakennuttajalle sekä suunnittelussa ja toteutuksessa keskeisimmin mukana olleille tahoille. 

Kunniakirjat saivat rakennuttaja Tampereen kaupunki, Viiden tähden keskusta -kehityshanke, suunnittelija Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy, valaistussuunnittelija WhiteNight Lightning Oy, toteuttaja VRJ Länsi-Suomi Oy ja kivitöiden tekijä Alain Gassa, VRJ Etelä-Suomi Oy. 

Lankarullakuvio kehräämöhistoriasta

Vuonna 2014 järjestetyn Vuolteentorin ideakilpailun voittanut Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:n Rullaati rullaa-ehdotuksen perusidea on kehräämöhistoriaan pohjautuva lankarullakuvio. Se toistuu betoni- ja luonnonkiveyksessä ja paikallavaletun muurin muodoissa. 

Vuolteentori on kaupunkikuvallisesti keskeisellä paikalla ja vilkkaiden kävelyreittien solmukohta. Aukiolle johtaa kaksi siltaa ja sitä reunustavat hotelli ja kauppakeskus, jonka terassit ja sisäänkäynti aukeavat torin suuntaan. Vuolteentoria kehystää teollisuusmaisema: vesilaitos, vastarannalla sijaitseva Takon tehdas ja Kehräsaaren vanha tehdas, joka on muutettu kauppatiloiksi. 

Torin aikaisempaa ilmettä hallitsivat keskeneräisyys, luvaton pysäköinti ja väliaikaiset rakenteet. Peruskorjattu tori on nyt omaleimainen, vetovoimainen, kaupunkilaisten aktiivisesti käyttämä aukio. Torilla on otettu huomioon oleskelun, jalankulun ja terassien tarpeet sekä ainutlaatuinen sijainti koskimaisemassa. 

Omaleimainen osa Tammerkosken rannan puistonauhaa

Aukion itäreunaan muotoiltu voimakasilmeinen matala betonimuuri seuraa kiveyksen lankarulla-aiheen muotoja. Muuri ja vihreä tekonurmivyöhyke jakavat alueen siten, että vapaa kaupunkioleskelu ja toiminnallinen pinta on sijoitettu alemmalle kiveystasolle ja ravintola- ja kahvilaterassit omalle tasolleen rakennusten seinustalle. Polveileva, pitkä muuri luo paljon istuskelupaikkoja. Aukiopinnalla voidaan järjestää myös pienimuotoisia tapahtumia. 

Aukiolta hotellille ja kauppakeskukseen nousevalla alueella on uutta nurmea sekä puu- ja pensasistutuksia, jotka liittävät Vuolteentorin luontevaksi osaksi Tammerkosken rantoja reunustavaa vihreää puistonauhaa.

Torin valaistuksen pääteema on tuoda esiin betonimuuri. Sen yläreunassa oleva led-nauha luo polveilevan valojuovan, joka johdattaa kulkijan aukion läpi. Myös penkit on valaistu ja aukion puistopuut korostevalaistu. Rannan puolella perusvalaistus on toteutettu alaspäin suunnatuilla pylväsvalaisimilla. 

Korkealaatuinen toteutus

Aukion lankarullakuvioinen toistuu koko kiveysalueen läpi. Vaihtelua siihen tuo neljän eri luonnonkiven käyttäminen ja betonikiveyksen sävyn vaihtelu kolmen värin välillä. Rakennusten puolella oleva kiveys on kahden sävyistä isoa betonilaattaa. Muodoiltaan vaativan kiveyksen huolellinen toteutus on osoitus tekijöiden ammattitaidosta ja -ylpeydestä. 

Tunnustus tasokkaalle ympäristölle

Vuoden Ympäristörakenne -kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi tasokkaita ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö. Palkinto jaettiin nyt 28. kerran. 

Kilpailun tuomaristossa olivat edustettuina Rakennustuoteteollisuus RTT:n, Puutarhaliiton, Kiviteollisuusliiton, Viherympäristöliiton, Suomen Maisema-arkkitehtiliiton, Suomen Arkkitehtiliiton, ympäristöministeriön ja lehdistön edustajat.  

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin

Siirry arkistoon »