GRK-konserni hakee kasvua raiderakentamisesta ja ympäristöliiketoiminnasta

11.02.2019 10.16

Kaukosen-silta.jpg

GRK-konserni toimii Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Viron markkinoiden ennustetaan kasvavan ja tuovan mielenkiintoisia hankkeita lähitulevaisuudessa. Ruotsissa infrarakentamisen volyymi asukaslukuun suhteutettuna on kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Ruotsin valtion investointiohjelma on myös laadittu pidemmälle aikavälille ja tulevaisuus on näin helpommin ennustettavissa. Suomen infrarakentamisen tulevaisuuden ennustaminen on haasteellisempaa.

Viime vuosien voimakkaan orgaanisen kasvun lisäksi GRK on kasvanut erilaisten yritysjärjestelyiden myötä. ”Asemamme Suomen suurimpien infra-alan rakentajien keskuudessa on vakiintunut. Etsimme aktiivisesti uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä hyödynnämme konserniyhteistyötä entistäkin laajemmin. Myös emoyhtiön tammikuussa tapahtunut nimenmuutos GRK Infra Oy:ksi oli askel kohti konsernin yhtenäisyyden tiivistämistä”, kertoo toimitusjohtaja Teemu Lantto.

Tehokkaan infrarakentamisen edelläkävijä

Konsernin vuosien 2019-2023 toiminnan suunnittelun tavoitteena on jatkaa kannattavaa kasvua, johon pyritään osaavan henkilöstön saatavuuden, palvelun tarjonnan kattavuuden sekä konsernin yhtenäisyyden varmistamisella. Kehitettäviä liiketoiminta-alueita ovat raide- ja erikoisrakentaminen, uudet palvelukonseptit sekä infrarakentamista tukeva kiertotalous- ja ympäristöliiketoiminta.

Emoyhtiö GRK Infra Oy:n yrityskulttuuri on muotoutunut vuosien saatossa. Tavoitteena on laajentaa kyseinen GRK-yrityskulttuuri sekä yhteiset päämäärät ja niitä tukeva arvopohja kaikkiin konsernissa toimiviin yrityksiin. GRK:n arvot ovat: Me emme pelkää. Me emme jahkaile. Me emme käy vain töissä. Arvot muodostavat yhtenäisen yrityskulttuurin lisäksi tärkeän perustan toiminnan suunnittelulle.

Konsernin yhteinen tahtotila on rohkeimpien ja toimivimpien infraratkaisuiden löytäminen. Ratkaisuja aktiivisesti etsimällä GRK kasvattaa itsestään suunnannäyttäjän. Niiden tulee olla toimivia ja tehokkaita niin asiakkaille kuin konsernillekin ja löytäminen vaatii yhteisten arvojen ja asenteen lisäksi myös vahvaa osaamista.

Osaavan henkilökunnan arvostus kasvun avaintekijä

Kriittiset menestystekijät tavoitteiden saavuttamisessa ovat osaavan henkilöstön kasvattaminen ja sitouttaminen, osaamisen jatkuva kehittäminen, konserniyhteistyössä onnistuminen sekä teknologisen kehityksen kärjessä kulkeminen. Tavoitteena on tulevaisuuden kilpailukyvyn ja kannattavan kasvun varmistaminen sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kartoittaminen.

”Henkilökunnan sitoutuminen sekä heidän omistautumisensa yhteisiin tavoitteisiimme on niiden saavuttamisen kannalta tärkeintä. Tulevaisuuden tavoitteet, tahtotila ja arvot tuodaan osaksi arkipäiväistä tekemistä ja me kaikki GRK-konsernissa työskentelemme niiden mukaisesti”, toteaa toimitusjohtaja Teemu Lantto. 

GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva suomalainen rakennusalan konserni. Ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteuttaminen, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Konsernissa työskentelee yli 450 ammattilaista ja liikevaihto vuonna 2017 oli yli 200 miljoonaa euroa. www.grk.fi

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »