Maanrakennus Seppo Formisto Oy:n Kobelco SK270SRLC-5: Tyylikäs viimeistä piirtoa myöten

Share |
17.02.2019 18:55

formis1.jpg

Lempääläläinen Maanrakennus Seppo Formisto Oy on yksi monista urakoitsijoista Tampereen raitiovaunutyömaalla (kuva yllä). Kesästä 2018 saakka alla on ollut jokaista yksityiskohtaa myöten tyylikkäästi toteutettu 28 tonninen Kobelco SK270SRLC-5 –kaivukone.

Maanrakennus Seppo Formisto Oy on yli 30 vuoden kokemuksella toimiva perheyritys. Osaamispuoli on laaja. 

- Olemme vuosikymmenien aikana toteuttaneet monipuolisesti erilaisia urakoita niin Pirkanmaalla kuin muuallakin Suomessa. Vankka ammattitaitomme takaa, että työ tulee toteutettua aikataulussa ja osaavien työntekijöiden suorittamana. Monipuolisella osaamisellamme ja kohtaavalla asiakaspalvelullamme huolehdimme, että asiakkaamme ovat aina tyytyväisiä, kertoo yrittäjä Seppo Formisto.

formis2.jpg

(kuva: Kobelco on ainoa markkinoilla oleva 29-tonninen ja lyhytperäinen kone.)

Myös yrityksen kalusto on nykyaikaisten vaatimusten mukaista.

- Meillä on tällä hetkellä kuusi työkonetta, joista kaivureita on neljä. Koneista löytyy kaikki tarvittavat lisälaitteet kuten muun muassa 3D-mittalaitteet, rototiltit ja useita erilaisia kauhoja. Teemme maanrakennustyöt laidasta laitaan ja ylläpidämme suomalaisen työn ja rehellisen yrittämisen mainetta.

Töitä Pirkanmaan alueella riittää.

- Pirkanmaa on pääalueemme, mutta teemme toki urakoita myös muualla Suomessa. Tampereen alue on infrarakentamisen osalta tällä hetkellä varmasti Suomen vilkkain ja hienoa, että urakoissa luotetaan paljon myös paikalliseen osaamiseen. Yksi suurimmista työmaista on Raitiotiealianssin vetämä Tampereen raitiotie –projekti, jossa mekin olemme aktiivisesti mukana. Urakan ensimmäinen osa on nyt ollut käynnissä pari vuotta ja valmiiksi se saadaan vuonna 2021. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan radat Pyynikintorilta itään Hervantajärvelle ja yliopistolliselle keskussairaalalle sekä varikko Hervantaan. Olemme urakoineet täällä Hervannan päässä projektin alusta saakka, kertoo Formisto.

formis3.jpg

(kuva: Maanrakennus Seppo Formisto Oy:n Kobelco SK270SRLC-5 on todella tyylikäs kone jokaista yksityiskohtaa myöden: tummennetut lasit sekä koneen väriset 3D-antennit kruunaavat kokonaisuuden.)

Työmaan tyylikkäin peli

Formisto hankki kesällä 2018 käyttöönsä uuden 28 tonnisen Kobelco SK270SRLC-5 –kaivukoneen. Merkki ei tullut yllätyksenä.

- Edellinen koneeni oli New Holland Kobelco E235BSR, joka sopi itselle hyvin käteen ja oli luotettava sekä tehokas kone. Uutta mietittäessä Kobelco oli selkeä ykkösvaihtoehto ja kun Kobelcon maahantuonti oli siirtynyt KH-Koneet Oy:lle niin tiesimme, että hyvän koneen lisäksi myös myynti- ja jälkimarkkinointi on nyt erittäin hyvissä käsissä. Vielä kun tuttu konemyyjä Tuomisen Aki oli siirtynyt Seinäjoella Kobelcon myyjäksi, oli päätös lopulta helppo tehdä.

Nyt alla on tyylikäs uusi Kobelco SK270SRLC-5 –kaivukone.

- Viitisen kuukautta on koneella nyt työskennelty ja ensivaikutelma on odotetunlainen. Nämä ovat erittäin lujia vehkeitä, koneen hallinta on helppoa ja työnteko sujuu tehokkaasti. Kuljettajan ergonomiaan on kiinnitetty selvästi huomiota ja ohjaamo on riittävän iso. Vaikka koneella on pääosin tehty töitä tässä Hervannassa, voi todeta, että tämä on ylivoimainen laite myös kaupunkiolosuhteissa: 28 tonninen kone, jossa peräylitys on minimaalinen. Erittäin tyytyväisiä olemme olleet.

Turkoosi kone on viimeistelty tyylikkäästi myös teippauksien osalta. 3D mittalaitteiden antennit ovat koneen väriset ja kokonaisuuden kruunaa tummennetut ikkunat.

- Ikkunatummennukset ovat osoittautuneet myös työnteon kannalta hyväksi ratkaisuksi varsinkin viime kesän helteillä. Aurinko ei lämmitä niin tehokkaasti hyttiä eikä heijasta näkökenttää liikaa. Halusimme tehdä tyylikkään kokonaisuuden, sillä kone toimii myös yrityksen käyntikorttina työmailla.

Huippuluokan varustelut

Formiston kone on varustelutasoltaan huippuluokkaa. Kauhaa pyörittää markkinoiden suurin, pihdeillä varustettu Engcon EC233 –tiltti ja kaivuutyöt tehdään Novatronin 3D-laitteiden avulla.

- Tiltti on ehdoton lisävaruste tänä päivänä kaikkiin kaivureihin, ilman sitä ei työmailla kyllä pärjäisi. Esimerkiksi täällä olemme tehneet alikulkuja ja pohjia, joissa tiltti on ehdoton lisälaite.

3D-mittalaitteet ovat myös tulleet jäädäkseen kaivukoneisiin.

- Useilla työmailla, kuten myös täällä raitiotietyömaalla urakoitsijoilta edellytetään 3D-mittalaitteiden käyttöä. Niiden avulla saadaan tarkkaan tietoa työn edistymisestä ja työnteko nopeutuu huomattavasti, kun käytännössä jää mittamiehen työvaihe kokonaan pois. Valmiiden karttojen ja ohjeiden avulla on helppo työskennellä, sanoo Formisto.

Formiston valinta 3D-laitteiksi on Pirkkalalaisen Novatronin tekemät laitteet.

- Novatron edustaa alan huippua 3D-mittalaitteissa ja ovat meille oikea ratkaisu. Se, mikä tekee niistä muita paremman on huippuhienosti toimiva etätuki, josta apua saa tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Ja totta kai heidän sijaintinsa on meille optimaalinen, jos apua tarvitaan paikanpäälle.

formis5.jpg

(kuva: Dynaset Oy:n Silent -hydrauligeneraattori on sijoitettu ohjaamon taakse, josta on helppo ottaa lisävirtaa eri laitteille. Dynasetin Jari Vuorenmaa (oik.) esittelemässä laitetta Seppo Formistolle.)

Dynaset Silent hydrauligeneraattori tuo lisävirtaa

Formiston Kobelcoon asennettiin räätälöitynä myös täysin uusi, Dynaset Oy:n valmistama äänetön Silent hydrauligeneraattori. Käyttövoimansa hydrauliikasta saavan generaattorin tuotto on 6,5 kVA (5,2 kW).

- Tämä on ensimmäinen generaattori, mikä asennettu meidän koneisiin, mutta ei varmasti viimeinen. Vuorenmaan Jari Dynasetilta sai minut vakuuttuneeksi laitteen tarpeellisuudesta ja sitä se on myös ollut. Generaattori asennettiin hytin taakse ja siitä on helppo ottaa virtaa muun muassa pesurille, uppopumpulle ja muille lisälaitteille. Kätevä laite, joka tekee kaivukoneestakin entistä monipuolisemman eri käyttökohteissa, sanoo Formisto.

Hiljainen laite on Formiston mieleen.

- Dynaset Silent on nimensä mukainen laite. Välillä täytyy tarkistaa, että onko se päälläkään kun ääntä ei kuulu. Hyvä lisälaite, joka sopii niin väriltään kuin käyttötarpeeltaan kokonaispakettiimme, päättää Formisto.

 
20.05.2019 9:11NCC rakentaa Lahden Taloille kaksi A-luokan kerrostaloa Lahden keskustaan
19.05.2019 10:11Volvo CE:n myynti kasvoi 15 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä
18.05.2019 13:33Rakennuskustannukset nousivat huhtikuussa 1,7 prosenttia vuodentakaisesta
17.05.2019 15:45Saattoautojen käyttö vakiintumassa päällystystyömaiden turvallisessa ohittamisessa
16.05.2019 18:01Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Kimmo Järvinen: Päästökauppakompensaatio tärkeä viennille ja ilmastolle
16.05.2019 10:42INFRA ry: Yötyö on työturvallisuusriski asfalttitöissäkin
15.05.2019 9:23DAF johtaja PACCAR:in pääjohtajaksi
14.05.2019 12:22Mählers tuo markkinoille tehokkaan harjatelan kuorma-autoihin ja pyöräkuormaajiin
13.05.2019 14:10Kainuun Soran Lokotrack-päivitys toi lisää tehoa ja toimintavarmuutta
12.05.2019 12:11Uutta näyttöteknologiaa koneohjaukseen Novatronilta

Siirry arkistoon »