Kiviainesalan turvallisuuskilpailun 2018 parhaat on palkittu

23.02.2019 10.11

murskaaaa.jpg

Kiinteät laitokset sarjan voitti Kamrock Oy ja track-laitokset sarjan Fjäder Group Oy. Voittajat julkistettiin Kivimiespäivillä 14. helmikuuta. 

Muutaman vuoden tauon jälkeen INFRA ry:n kiviainesjaosto päätti järjestää Kiviainesalan turvallisuuskilpailun 2018.

Kilpailun tulos perustui 80 prosenttisesti Murskamittarilla tehtyihn havaintoihin ja 20 prosenttia tuloksesta muodostui erillisen ympäristöasioihin liittyvän kyselyn vastauksista. Mittaukset suoritettiin kesä-marraskuun 2018 välisenä aikana. 

Kilpailuun osallistui seitsemän yritystä. Kiinteät laitokset sarjan voitti Kamrock Oy ja track-laitokset sarjan Fjäder Group Oy.

Turvallisuusindeksin heikoimman ja parhaimman tuloksen ero on pienentynyt merkittävästi. Vuonna 2007 paras turvallisuusindeksi oli 98,4 prosenttia ja heikoin indeksi 74,3 prosenttia.  Indeksien ero oli 24,1 prosenttia. Vuoden 2018 kilpailussa paras indeksi oli 96,3 ja heikoin indeksi 92,7 eron ollessa enää 3,6 prosenttia.  

"Kehitettävää on vielä vaikka turvallisuustasot on selvästi nousseet ja tasoittuneet heikoimman ja parhaimman tuloksen välillä", kilpailun tuomari, GRK Infran riskienhallintajohtaja Timo Pinomäki toteaa.

"Jokaisella murskauslaitoksella oli yksittäisiä, hyviä monistettavissa olevia ideoita ja käytäntöjä ja jokaisella laitoksella oli yksittäisiä koneturvallisuuspuutteita. Esimerkiksi kulkuteiden osalta oli puutteita ja jokaisen laitoksen pölyntorjuntaratkaisut olisivat vaatineet korjaavia toimenpiteitä. Lisäksi huolto- ja kunnossapitotyöt vaativat jatkuvaa huomiota ja myös kehitystoimenpiteitä", jatkaa Pinomäki.

Kiviainesalan turvallisuuskilpailu on järjestetty vuosina 2007 - 2013 ja 2018. Kilpailun tavoitteena on parantaa alan imagoa, turvallisuustasoa sekä tehdä turvallisuustasoa mittaava Murskamittari tunnetuksi ja saada mittari laajaan käyttöön alan yritysten keskuudessa.

Lisätietoja:

Murskamittari 2020 >

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »