Normetin vahva kasvu jatkui 2018 ja kannattavuus parani merkittävästi

26.04.2019 15.00

NORMET.jpg

Normetin liiketoiminta kasvoi vahvasti vuonna 2018. Liikevaihto kasvoi 21% ja oli 315 miljoonaa Euroa.

Kasvun myötä myös käyttökate (EBITDA) kasvoi 38 miljoonaan Euroon – mikä on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 2017.

Laite-ja palveluliiketoimintojen myynti jatkui markkinakasvun myötä vahvana, sen sijaan rakennuskemia- ja kallionlujitus -liiketoiminta (GCCT) supistui hieman verrattuna vuoteen 2017. Kaikkien liiketoimintojen kannattavuus parani. 

Vuoden 2019 liikevaihdon odotetaan olevan viime vuotisella tasolla tai hieman parempi. Liikevoiton (EBITDA) arvioidaan säilyvän vuoden 2018 tasolla tai olevan hieman parempi eli noin 12-14% liikevaihdosta. 

 “Näkymä vuodelle 2019 on edelleen  positiivinen, vaikka markkinan kasvu hidastuukin. Olemme tutkimassa uusia kasvualueita varmistaaksemme Normetin riittävän uusiutumisen sekä tulevan kasvun. Tavoitteena on identifioida ja lanseerata 2-4 kasvukokeilua / kasvuhanketta tänä vuonna.”, sanoo Aaro Cantell, Normetin väliaikainen toimitusjohtaja.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »