Kaivoslain toimivuutta koskeva raportti valmis - lupajärjestelmissä yhteensovitettavaa

21.06.2019 11.11

kaivokset_hitura_1.jpg

Oikeustieteen tohtori Pekka Vihervuori luovutti tänään kaivostoiminnan lainsäädännön arviointiraporttinsa työ- ja elinkeinoministerille. Korkeimman hallinto-oikeuden emeritus presidentti Vihervuori ei esitä perustavanlaatuisia muutoksia malminetsintää ja kaivostoimintaa koskevaan oikeudelliseen järjestelmään.

Selvityksessä ehdotetaan kuitenkin lukuisia tarkistuksia lainsäädäntöön. Osa ehdotuksista on teknisluonteisia, mutta osa sisältää merkittäviä keskustelunavauksia kaivosoikeudelliseen kokonaisuuteen. Eräät ehdotuksista, muun muassa malminetsintään käytettävän aikajakson lyhentäminen ovat teollisuudelle hankalia, eivätkä ole sellaisenaan toteutettavissa. Kuten Vihervuori esittää, ehdotukset vaativat jatkovalmistelua ja perusteellista punnintaa. Useat kohdat ovat myös riippuvaisia muiden lakien kohdalla tapahtuvasta jatkovalmistelusta.

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa on lukuisia kirjauksia kaivostoimintaan liittyen. Esimerkiksi sähköveron korottaminen heikentäisi ilmastonmuutokseen valmistautuvan kaivosteollisuuden kannusteita luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Lisäksi hallitusohjelmassa on maininta kaivosveron käyttöönotosta.

Kaivoslain osalta Pekka Vihervuoren raportti tarjoaa hyvän perustan hallitusohjelman kirjausten vaatimalle jatkotyölle. Hallitusohjelman kaivoslakia koskevat kirjaukset ovat kuin ostoslista eivätkä perustu kokemukseen ja keskusteluun. Sen sijaan Vihervuoren raportissa on esimerkiksi selkeästi analysoitu Suomessa tapahtuvaa maankäyttöä ja rakentamista koskevan yleisen lainsäädännön (MRL) ja toisaalta kaivoslain keskinäistä suhdetta. Selvityshenkilön kokemus, taito ja tutkimuksellinen ote luovat hyvän pohjan kaivoslain jatkoarvioinnille. Kaivosteollisuus on valmis jatkokeskusteluun.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »