Avant mukana MotoE-sarjan osakilpailun suomalaisvoitossa

23.07.2019 20:11

ajo1.jpg

Historian ensimmäinen MotoE-sarjan osakilpailu ajettiin heinäkuussa Sachsenringillä, Saksassa. MotoE-sarjan ensimmäinen kilpailu on historiallinen, koska se nimensä mukaan koostuu sähköisistä kilpa-ajoneuvoista.

Kilpailussa nähtiin heti suomalaisloistoa, sillä voittoon ajoi Ajo MotoE tiimin Niki Tuuli. Sähköisen ajoneuvotekniikan uudet tuulet puhaltavat, ja moni Suomalaisyritys onkin tämän teknologian kärjessä jo kiinni.

Ajo Motorsport ja Avant 

Avant ja Ajo Motorsport ovat olleet yhteistyössä jo vuodesta 2008, minä aikana Ajo Motorsportille on tullut yhteensä 7 maailmanmestaruutta Moto 3 ja Moto 2 luokista. Tänä vuonna käynnistyi myös MM-sarjassa sähkökäyttöisten moottoripyörien sarja MotoE ja Ajo Motorsport on tässäkin sarjassa mukana suomalaiskuljettaja Niki Tuulen ohjastamana. Kausi alkoi Sachsenringillä Saksassa erinomaisesti Nikin voittaessa historiallisen ensimmäisen kilpailun. Loistava esimerkki, kuinka Suomalaiset yhteistyökumppanit ovat sähköisen ajoneuvotekniikan kärjessä. 

Kehitys lähtee asiakkaasta 

Avantin oma kehitystyö alkaa aina asiakkaan tarpeesta, on se tarve sitten esimerkiksi monipuolinen työlaitevalikoima kuormaajassa tai päästöttömyys. Se huomattiin myös alkuperäisten sähköisten kuormaajien suunnitteluvaiheessa. "Avant on lähtenyt sähköistämään kuormaajiaan jo varhaisessa vaiheessa. Ensimmäiset sähköiset kuormaajat esiteltiin jo vuonna 1997. Silloin ei kuitenkaan tekniikka ollut vielä kypsä sähköisille kuormaajille, eikä myöskään kysyntä ollut vielä niin kovaa, kuin nyt. Kului monta vuotta, ennen kuin sähköiset kuormaajat otettiin uudelleen suunnittelijoiden työpöydälle, mutta 2016 esiteltiin ensin perinteisellä akkutekniikalla toteutettu Avant e5 ja hieman myöhemmin Li-Ion tekniikalla toteutettu Avant e6 malli.". Kertoo Jani Käkelä. Asiakkaiden tarve ja halu ostaa päästötön kuormaaja takasi paljon kiinnostuneita.

Koska Avantin e-sarjan koneet mahdollistavat päästöttömän, sekä melusaasteettoman työympäristön, on Avantin sähkökuormaajat otettu erityisen hyvin vastaan sisäkäytöissä tai kohteissa, missä vaaditaan hiljaista työskentelyä.

Sähköisiä ajoneuvoja alkaa näkyä niin rakennustyömaalla kuin kilpa-ajoneuvojen osakilpailuissa. Sekä yritysjohtajilla, että perusduunareilla. Sähköisten ajoneuvojen tarve kasvaa joka ikinen päivä, eikä vauhti näytä hidastuvan. Saa nähdä, mitä seuraava vuosikymmen tuo sähköisten ajoneuvojen kehityksessä. Sen kuitenkin tiedämme, että sähköiset ajoneuvot ovat tulleet jäädäkseen.  

Tutustu täältä tarkemmin Avantin e-sarjaan: https://www.avanttecno.com/fi/kuormaajat/e-sarja

20.10.2019 12:11Volvo CE: Kolme tapaa, joilla tyhjäkäynnillä olevat koneet vaikuttavat kannattavuuteen
19.10.2019 12:11Rototilt digitalisoi ostamisen - helpottaa laatutuotteiden hankintaa
18.10.2019 12:11Taratest Oy: "Monipuolinen Lännen ylitti odotuksemme"
17.10.2019 11:11Novatron ja TAMK järjestävät yhteistyössä tietomallikoordinaattorikoulutuksen vuonna 2020
16.10.2019 12:11Kaivosteollisuus: tarvitaan faktoihin perustuvaa valmistelua ja kokonaisnäkemystä
15.10.2019 17:11Rakennuskustannukset nousivat syyskuussa 0,8 prosenttia vuodentakaisesta
15.10.2019 12:11Veljekset Kokkonen sai kustannustehokkaan työkalun peruskunnostetusta Lokotrack-murskauslaitoksesta
14.10.2019 11:11LUE TÄSTÄ! Suomenkielinen Hitachi iGround Control lehti on ilmestynyt
14.10.2019 8:11Novatron Oy ostanut 3D-system Oy:n koko osakekannan
13.10.2019 17:00Suomalaista poravaunuteknologiaa Norjan suurille markkinoille

Siirry arkistoon »