Nimityksiä Keliberissä

15.08.2019 8.34

keliber.jpg
Kesäkuussa Keliberin litiumhankkeen rakennusprojektin johtajana aloittanut Kai Helkiö (rkm) on nimitetty yhtiön johtoryhmän jäseneksi. Helkiön vastuualueena on rakennusprojektin organisointi, keskeiset toimittajavalinnat, rakennusprojektin aikataulu sekä rakennusprojektin turvallisuus- ja ympäristöasiat. Helkiö raportoi tehtävässään toimitusjohtajalle.

Keliberin tuotantojohtaja Manu Myllymäki (DI) on nimitetty yhtiön operatiiviseksi johtajaksi (COO) vastuualueenaan yhtiön rikaste- ja litiumkemikaalituotannon kehittäminen, käynnistäminen ja päivittäinen toiminta. Hän toimii esimiehenä sekä rikastamon että kemiantehtaan päällikölle. Myllymäki raportoi uudessa tehtävässään yhtiön toimitusjohtajalle.

Sirpa Olaussen (FM) on nimitetty Keliberin turvallisuuspäälliköksi. Olaussenin tehtävänä on huolehtia, että Keliberin toiminta vastaa turvallisuuden osalta sekä voimassa olevaa lainsäädäntöä että yhtiön johdon asettamia vaatimuksia. Hän vastaa myös yhtiön turvallisuuteen liittyvistä koulutuksista, riskiarvioinneista sekä työturvallisuuden kehittämisestä. Olaussenilla on laaja kokemus teollisuuden turvallisuus- ja laatutehtävistä. Hän on työskennellyt aiemmin mm. Boliden Kokkolan laatupäällikkönä ja turvallisuuspäällikkönä. Olaussen aloittaa tehtävässään 19.8.2019.

Sami Heikkinen (DI) on nimitetty Keliberin kemiantehtaan päälliköksi. Heikkinen vastaa tehtävässään Keliberin kemiantehtaan tuotannon käynnistämisestä, kemiantehtaan tuotannosta ja toiminnan kehittämisestä. Hän toimii kemiantehtaan tuotanto-organisaation esimiehenä. Heikkisellä on laaja kokemus prosessiteollisuuden kunnossapito- ja tuotantotehtävistä. Hän on työskennellyt aiemmin CABB Oy:n Plant Service Managerina ja tuotantoinsinöörinä. Heikkinen aloittaa tehtävässään 1.9.2019.

”Kain nimitys johtoryhmän jäseneksi ja Manun nimitys operatiiviseksi johtajaksi on osa siirtymistä kohti litiumprojektin rakennusvaihetta. Sirpan ja Samin nimityksillä vahvistamme edelleen yhtiömme organisaatiota ja toimialaosaamista. Toivotamme Sirpan ja Samin lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme yhtiön tärkeässä kehitysvaiheessa”, kertoo Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »