KHO: Nord Stream 2 -hanke voidaan toteuttaa Suomen talousvyöhykkeellä

19.08.2019 12.00

KHOn_tunnus_220.png

Korkein hallinto-oikeus on tänään antamallaan ratkaisulla pysyttänyt Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen, jolla Nord Stream 2 AG voi sijoittaa kaksi maakaasuputkea Suomen talousvyöhykkeelle. Putken pituus Itämerellä Venäjältä Saksaan on yhteensä 1200 kilometriä, Suomen talousvyöhykkeellä 374 kilometriä.

Puolassa rekisteröity ympäristöjärjestö ClientEarth Prawnicy dla Ziemi valitti aluehallintoviraston päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, joka jätti valituksen tutkimatta. Hallinto-oikeus katsoi, että järjestön sääntöjen mukainen toiminta-alue ei kattanut Suomen talousvyöhykettä. KHO kumosi Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisun tältä osin.

 - Järjestön sääntöjen mukainen toiminta-alue käsitti Puolan lisäksi muut maat ja vastasi kaasuputken vaikutusalueen osalta järjestön toiminnan tarkoitusta ja todellista toimintaa, korkein hallinto-oikeus toteaa.

KHO tutki järjestön valituksen aluehallintoviraston päätöksestä välittömästi. Suomen talousvyöhykettä koskeva kaasuputkihankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely oli toteutettu kansainvälisten sopimusten ja Suomen lainsäädännön mukaisesti, KHO toteaa päätöksessään.

 - Vaikutukset Suomenlahden ja Itämeren Natura 2000 -alueille eivät edellytä uusia Natura-arviointeja.

Hankkeesta aiheutuvat haitalliset ympäristövaikutukset eivät myöskään muutoin olleet huomattavia hankkeesta saataviin vesilain mukaisiin hyötyihin verrattuna. Haittojen ehkäisemiseksi oli annettu riittävät määräykset. Järjestön valitus hylättiin, ja aluehallintoviraston päätös jäi voimaan.

KHO 2019:97

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »