Ruotsin rakennusmarkkinoilla kahtijakoisuutta - Tukholmassa hiljaista, pohjoisessa painetaan täysillä

28.08.2019 12.09

lujabetong-valutyo-cc-88t.jpg

Ruotsissa on nähtävillä erikoispiirteitä rakentamisen markkinassa sen jakautuessa erilaisiin, toisistaan poikkeaviin markkinoihin. Suur-Tukholman alueella asuntorakentaminen muuttaa muotoaan ja on hiipunut. Muualla Ruotsissa, erityisesti pohjoisessa rakennetaan edelleen voimakkaasti. Suomalainen Lujabetoni Oy operoi Tukholmassa sijaitsevan tytäryhtiönsä Lujabetong AB:n ja Pohjois-Ruotsin osakkuusyrityksensä Prefabmästarna Sverige AB:n myötä mukana Ruotsin muuttuvassa markkinassa.

Tukholman alueen rakentamisen hiljentymiseen löytyy syitä pitkään kestäneestä pääkaupunkikeskeisestä asuntoboomista, markkinan ylikuumenemisesta, sääntelyn kiristymisestä ja Ruotsin talouskasvun hidastumisesta. Näistäseurasi kuluttajien lainanoton nopea tiukentuminen ja kysynnän jyrkkä lasku asuntomarkkinassa. Tämä johti asuntojen hintojen romahdusmaiseen kehitykseen seuranneen ylitarjonnan johdosta ja nyt ennustetaan asuntorakentamisen putoavan alle 40 000 asunnon vuonna 2020, mikä on alin sitten vuoden 2014. 

Vuonna 2019 Ruotsin rakennusteollisuus arvioi uudisasuntojentoteutuvaksi aloitusmääräksi 44 000 (52 900 vuonna 2018)1. Tukholman ulkopuolella, esimerkiksi Göteborgissa, asuntorakentaminen on kuitenkin jatkunut vilkkaana, joten kyseessä on nimenomaan Tukholmaa koskettava romahdus.

Vaikka Tukholman alueen betonintuottajille kuluvan vuoden asuntorakentamisen betonimenekki on tähän mennessä 9 % viime vuotta alhaisempi, näkee Lujabetonin tytäryhtiö Lujabetong AB:n uusi toimitusjohtaja Sebastian Törner valoa tunnelin päässä. 

– Tukholman asuntorakentaminen ei tule loppumaan vaan sen tarve tulee aina olemaan voimakasta polarisoitumisen sekä suuren muuttoliikkeen johdosta, Törner sanoo. Asuntoja tarvitaan edelleen, kun muuttoliike kasvukeskuksiin vain kiihtyy. – Nyt Tukholman ydinkeskustan luksusasuntoihin painottuva ylikuumentunut asuntomarkkina vain normalisoituu ja rakentaminen painottuu kohtuuhintaiseen asuntorakentamiseen.

Pohjois-Ruotsin voimakasta rakentamista selittää mm. mittavat kaupunkien siirtoprojektit, kun kaksi kaupunkia Kiiruna ja Jällivaara siirretään kaivostoiminnan alta kokonaisuudessaan toisaalle. Kiirunassa keskustan siirto on alkanut konkreettisesti ja mm. betonielementtejä toimitetaan uuteen kaupunkiin huikeita määriä.

Lujabetonin osakkuusyhtiö Prefabmästarna Sverige AB on vallannut uutta jalansijaa Pohjois-Ruotsin markkinoilla ja lisännyt jatkuvasti kapasiteettiaan uusilla investoinneilla. Vuonna 2017 laajennettu Pohjois-Ruotsin Öjebynissä sijaitseva elementtitehdas valmistaa kaikkia asunto- ja toimitilarakentamisen betonielementtejä.

– Pohjois-Ruotsissa on erittäin hyvä markkinatilanne, kertoo Prefabmästarna Sverige AB:n vastanimitetty uusi toimitusjohtaja Fredrik Kristiansson. – Meillä on erinomaisia yhteistyökumppaneita ja laajennettu tehdas tarjoaa suuria mahdollisuuksia, Kristiansson kuvailee.

Tukholman alueella toimiva Lujabetong AB valmistautuu jo täysillä kohti seuraavaa korkeasuhdannetta.  – Meillä on uuden ja modernin kolmannen tehtaamme myötä kaikki valmiudet tarjota asiakkaille huippupalvelua kun suhdanne taas lähtee nousuun, sanoo Törner.

Lähde, Sveriges Byggindustrier
https://www.sverigesbyggindustrier.se/UserFiles/Files/BI_Analys/BK1_2019.pdf

Lujabetoni on johtava betoniteollisuusyritys Suomessa ja se toimii kaikilla merkittävillä betonirakentamisen sektoreilla. Pääasiakasryhmiimme kuuluvat asuntoja, toimitiloja ja infrastruktuuria rakentavat alan toimijat: rakennusliikkeet, rakennuttajat sekä erikoisrakentajat kuten betonointi- ja paalutusurakoitsijat. Toimitamme valmisbetonia, elementtejä ja betonituotteita yhteensä 31 tehtaalta. Lujabetoni toimii myös Ruotsin ja Venäjän markkinoilla tytär- ja osakkuusyhtiöidensä kautta. www.lujabetoni.fi, facebook.com/lujabetoni

Luja on kolmannen polven perheyritys ja yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Yritys on toiminut alalla yli 60 vuotta. Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujatalo Oy, Lujabetoni Oy ja Fescon Oy. Konsernin liikevaihto on yli 600 miljoonaa euroa ja se työllistään. 1500 työntekijää 33 paikkakunnalla. Lujalla on Suomen lisäksi toimintaa myös Ruotsissa ja Venäjällä. www.luja.fi, facebook.com/luja-yhtiot

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »