YIT ja hotelliketju Odyssey Hotel Group esisopimukseen Wasa Station -hankkeessa

16.09.2019 16:11

wasastation.jpg

YIT ja hollantilainen hotelliketju Odyssey Hotel Group ovat 23.8.2019 solmineet esisopimuksen suunnitellun Wasa Station -korttelin tilojen vuokrauksesta hotellikäyttöön Vaasassa.

Sopimus koskee tornirakennukseen kerroksiin 0 - 12 tulevaa 198 hotellihuonetta ravintoloineen ja palvelutiloineen, yhteensä noin 7 000 neliön laajuista tilaa. Hotelliketjulla on lukuisia hotelleja ja brändejä Euroopassa. Wasa Stationissa tulevaisuudessa toimivan hotellin brändi vahvistetaan ja julkaistaan myöhemmin.

”Olemme iloisia, että hotellihanke Vaasassa etenee”, sanoo Rick van Erp, Odyssey Hotel Gropin toimitusjohtaja.

”Tärkeä osa Wasa Stationia, hotelli, löytää nyt toimijansa. Toivotamme Odysseyn tervetulleeksi Pohjanmaalle ja Vaasaan”, toteaa YIT:n aluejohtaja Mikael Snellman.

YIT suunnittelee rakentavansa Vaasan entisen linja-autoaseman noin kolmen hehtaarin alueelle uuden urbaanin monitoimikorttelin, Wasa Stationin. Valmistuessaan Wasa Stationiin kuuluva 25-kerroksinen tornirakennus toimisi alueen maamerkkinä. YIT ja Vaasan kaupunki solmivat elokuussa 2014 hanketta koskevan aiesopimuksen ja kesällä 2017 toteuttamissopimuksen. Alue on kaavoitettu, ja rakennusluvan hakeminen edellyttää mm. Vaasan kaupungin päätöstä noin 10 000 neliön musiikki- ja kongressikeskuksen rakentamisesta. Aiemmin YIT on solminut esisopimuksen muun muassa Keskon kanssa liiketilojen vuokrauksesta Wasa Stationin kauppakeskuksesta.

Suunnitelmien mukaan Wasa Stationista muodostuu kohtaamispaikka ja tapahtumakeskus, johon kuuluu musiikki- ja kongressikeskuksen lisäksi muun muassa urheilu- ja monitoimitila. Korttelin eteläosan tornirakennukseen tulee hotelli ja sen yläpuolelle noin sata asuntoa, korttelin keskelle palvelu- ja kauppakeskus.

28.02.2020 15:25Teollisuuden suurtapahtuma Pohjoinen Teollisuus 2020 Oulun Ouluhallissa 6.-7.5.2020.
27.02.2020 14:50Volvo FMX uudistuu
27.02.2020 14:22Engcon mukana Yhdysvalloissa, maailman suurimmilla konealan Conexpo-messuilla 2020
26.02.2020 14:44Cramo kehittää palveluita ja toimintaa asiakkaan lähtökohdista
26.02.2020 14:00Outokummun vuosikertomus 2019 on julkaistu
26.02.2020 12:00Metson vuosikertomus 2019 julkistettu
25.02.2020 10:11Team Engcon osallistuu Vasaloppet hiihtoon
24.02.2020 13:55Cramo tuo tehokkuutta rakentamiseen - yhdellä silmäyksellä kokonaiskuva työmaasuunnitelmasta
24.02.2020 12:30Nimitysuutisia: Janne Salomäestä Rotator Oy:n markkinointipäällikkö
24.02.2020 8:12Infra-alalla käytetään tulevaisuudessa uutta laskentapalvelua - Väylä kutsuu suunnittelijat mukaan kehitystyöhön

Siirry arkistoon »