SSAB: Laajentuvien kalliopulttien myynti kasvaa nopeasti

12.11.2019 8:23

SSAB:n laajentuvat kitkapultit ovat taivutettuja teräsputkia, joiden päihin on hitsattu ulko- ja täyttöholkit.

Yksi SSAB:n viime ja tämän vuoden nopeasti kasvavista tuoteryhmistä on ollut Ruotsin Virsbossa valmistettavat laajentuvat kitkapultit. Laajentuvia kitkapultteja käytetään esimerkiksi maanalaisissa kaivoksissa ja rautatietunneleissa lujittamaan ja tukemaan ympäröivää kalliota. SSAB on valmistanut kitkapultteja useille johtaville jälleenmyyjille jo vuodesta 1979. SSAB:n oma terästuotanto-, profilointi- ja kokoonpanoprosessi takaa erinomaisen tuotannon valvonnan ja laadun.

Tämän vuoden aikana Virsbossa valmistetaan yli 2 miljoonaa kalliopulttia, mikä vastaa noin 14 000 tonnia terästä. SSAB:n Virsbon yksikön käyttämät kelat tulevat SSAB:n Borlängen tehtaalta. Kelat rainoitetaan Virsbon omalla rainaleikkauslinjalla. ”Raina muotoillaan putkeksi ja taivutetaan samaan aikaan kalliopulttiprofiiliin. Sen jälkeen profiilit katkaistaan haluttuun pituuteen, holkitetaan ja hitsataan”, kertoo Virsbon tuotantopäällikkö Jonas Löfberg.

Nopeaa kasvua

”Kehitys on ollut hyvin myönteistä ja tuotteidemme markkinaosuus on kasvanut. Yhä useammat asiakkaat alkavat huomata tuotteidemme edut. On upeaa nähdä positiivista kehitystä täällä Virsbossa, missä aloitimme laajenevien kitkapulttien kehittämisen ja valmistamisen noin 40 vuotta sitten”, toteaa SSAB Special Steelsin Virsbon yksikön johtaja Hans Åkerblom.

 ”Kitkapulttien myynnissä piilee suurta potentiaalia. Yksi selkeä kilpailuetumme ovat toimituksemme: toimitusvarmuutemme on yli 95 prosenttia, mikä on markkinoiden ylivertaisesti paras tulos. Toinen valteistamme liittyy kestävään kehitykseen. SSAB:n ympäristöystävälliset kitkapultit paisutetaan paineistetulla vedellä, kun taas kilpaileviin tuotteisiin tarvitaan esimerkiksi betonia tai kemikaaleja”, Åkerblom jatkaa.

”Koska valmistamme laajentuvat kitkapultit SSAB:n teräksestä, tiedämme miten materiaali käyttäytyy ja miten sitä kannattaa käyttää. Olemme ylpeitä voidessamme tarjota markkinoiden parasta laatua. Tuotteiden päämarkkinat ovat Pohjois-Amerikassa, mutta kysyntä, myynti ja kiinnostus on kasvussa myös Etelä-Amerikassa ja Etelä-Euroopassa. Meillä on myös merkittäviä suomalaisasiakkaita”, Åkerblom toteaa.

TIETOLAATIKKO

Laajentuvat kitkapultit ehkäisevät halkeamien syntymistä ja leviämistä kalliossa. Lujitusmenetelmä perustuu pultin hydrauliseen laajentamiseen, jossa pultti paisutetaan porausreiän seinämiä vasten johtamalla siihen paineella vettä. Pultin laajeneminen synnyttää kitkaa ja ankkuroi pultin kallioon. Pultti muodostaa välittömän tuen koko sen pituudelta, jolloin työtä päästään jatkamaan välittömästi. Laajentamiseen käytetään vain vettä, joten kemikaaleja ei tarvita, eikä työssä myöskään jouduta odottamaan kemikaalien kuivumista.

Reiän poraamisen jälkeen kalliopultin asentamiseen tarvitaan vesipumppu, jonka avulla pultti paisutetaan reiän muotoon ja luodaan näin välitön lujittuminen. Porausreiän mahdollinen epäsäännöllinen muoto eivät vaikuta asentamiseen. Asennustyö on puhdasta ja helppoa.

Kalliolujitus edellyttää pultilta erittäin hyvää venymää eli muovattavuutta. SSAB:n teräkset vastaavat tähän vaatimukseen, ja niillä on ratkaiseva vaikutus loppuasiakkaan kannalta. Turvallisuusvaatimusten kiristyessä nopea ja luotettava lujitus on entistä tärkeämpää.

SSAB_Rockbolts.jpg

SSAB:n kalliopulttien edut asiakkaalle

  • Puhdas koostumus

  • Laadukas raaka-aine

  • Tasalaatuiset ominaisuudet

  • Energiatehokas terästuotanto 

  • Laadunvarmistus ja sertifikaatit

  • Koko ketjun mukautettavuus

  • Kaikkien prosessien jäljitettävyys

https://www.ssab.com/products/steel-categories/infrastructure/products/ssab-erb---expandable-rock-bolts

10.08.2020 18:45Turun Kakolanmäen tunnelitunkkaus valmistui
10.08.2020 12:23Loimaalle nousee uusi betonipaalutehdas
07.08.2020 17:35KATSO TÄSTÄ 7.8. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana paljon asiaa maarakennusalalta
06.08.2020 9:44LUKE: Arktisen alueen maankäyttö voi kuumentaa tunteita
06.08.2020 9:42Cramolta vinkit parempaan työmaalogistiikkaan
05.08.2020 11:00Terrafame: Ruunakorven vanha pintamaiden läjitysalue otetaan vesienhallinnan piiriin
04.08.2020 9:23Ympäristöministeriöltä ohjeistus suljettujen ja hylättyjen kaivannaisjätealueiden kunnostustarpeen arviointiin
03.08.2020 12:49Metso Outotec tuo mineraalienkäsittelyn asiakkaiden saataville ainutlaatuisia kiinnitysjärjestelmiä ja kulumisen seurantateknologiaa
02.08.2020 11:00TerraWisen uusi toimitusjohtaja Pasi Kailasalo
31.07.2020 23:33KATSO TÄSTÄ 31.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana paljon maarakennusalan asiaa

Siirry arkistoon »