Vaskiluotoa kehitetään: uusilla katulinjauksilla erotetaan työpaikka- ja raskaan liikenteen reitit

11.12.2019 12.22

Pinta-alaltaan 13,30 hehtaarin suuruinen kaava-alue sijaitsee Vaskiluotoon suunnitteilla olevan Wärtsilän Smart Technology Hub –teknologiakeskuksen itäpuolella.

Vaskiluodossa Reininkadun alueelle on tulossa muutoksia uuden asemakaavan myötä. Asemakaavaehdotuksessa esitetään, että osa Teollisuuskatua suljetaan liikenteeltä, jotta Wärtsilän teknologiakeskuksen ja logistiikkakeskuksen väliin voidaan rakentaa yhdyskäytävä. Suomen sokerin alueelle osoitetaan uusi liikennereitti Reininkadulta Kaarlentien kautta Teollisuuskadulle.

- Kaavan päätavoite on mahdollistaa teknologiakeskukseen liittyvän logistiikkakeskuksen rakentaminen, mutta samalla pyritään säilyttämään myös muiden alueella toimivien yritysten toimintaedellytykset, kertoo kaavasuunnittelija Eija Kangas.

Viheralueille ei rakenneta

Tavoitteena on myös erottaa Suomen sokerin alueelle suuntautuva liikenne sataman ja teollisuusalueen raskaasta liikenteestä sekä parantaa Suomen sokerin alueelle suuntautuvia kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen yhteyksiä.

Asemakaavalla ei osoiteta rakentamista nykyisille viheralueille, mutta osa uusista katualueista joudutaan linjaamaan osittain niiden kautta. Poistuvat viheralueet ovat erittäin kapeita ja sijaitsevat puistoalueen reunavyöhykkeellä.

Muutoksia liikennereitteihin aikaisintaan kesällä 2021

Katualueiden muutoksia voidaan alkaa suunnitella sen jälkeen, kun asemakaava on saanut lainvoiman.

- Teollisuuskatu suljetaan liikenteeltä aikaisintaan kesällä 2021. Korvaava Kaarlentien yhteys Reininkadulta Suomen sokerin alueelle toteutetaan ennen Teollisuuskadun sulkemista, kertoo kadunsuunnittelupäällikkö Siri Gröndahl.

Kevyen liikenteen yhteyksiä keskustan ja Vaskiluodon välillä aletaan toteuttaa jo ennen teknologiakeskuksen valmistumista. Vaskiluodon metsän läpi kulkevalle talvikunnossapidettävälle kevyen liikenteen väylälle on varattu rahaa vuodelle 2020.

Turvallinen ja laadukas yritysalue

Kaupungille syntyy kustannuksia katuverkkoon ja liikennejärjestelyihin tehtävistä muutoksista sekä pilaantuneen maaperän kunnostamisesta arviolta noin 1,2 miljoonaa euroa. Tuloja kaupungille saadaan maanvuokran ja tontinosien myyntituloista sekä kiinteistöverona.

- Lisäksi Wärtsilän, alihankkijoiden sekä sataman toimintojen tehokkaampi integraatio edesauttaa energiaklusterin kilpailukykyä sekä parantaa seudun elinvoimaa, kertoo maankäyttöinsinööri Petur Eklund.

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi asemakaavaehdotuksen 10.12. Ehdotus on julkisesti nähtävillä 18.12.2019-17.1.2020 kaavoituksen tiloissa (tekninen virasto, Kirkkopuistikko 26, 2.krs.) ja kaavoituksen verkkosivuilla (www.vaasa.fi/kaavoitus).

Kaavaehdotus pyritään viemään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi maaliskuussa 2020, ja lainvoimainen asemakaava on tavoitteena keväällä 2020.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »