Metson synteettisten kulutusosien valmistus päättyy Ersmarkissa, Ruotsissa

18.12.2019 9:00

metso_logo.png

Metso jatkaa Minerals Consumables -liiketoiminta-alueensa maailmanlaajuisen tuotantoverkoston kehittämistä ja arvioi tuotantovalmiuksiaan EMEA-alueella. Hankkeeseen liittyvät synteettisten kulutusosien valmistusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut Ruotsissa on saatu päätökseen. Neuvottelujen tuloksena synteettisten kulutusosien valmistus Ersmarkissa, Ruotsissa lopetetaan. Neuvotteluista tiedotettiin syyskuussa 2019.

Päätös koskee noin 150 valmistukseen liittyvissä tehtävissä toimivaa työntekijää Ersmarkissa. Tuotantoa tullaan ajamaan alas vaiheittain vuoden 2020 toisesta vuosineljänneksestä lähtien ja tuotannon arvioidaan loppuvan 2020 kolmannen neljänneksen aikana.

“Pyrimme parantamaan tuottavuutta ja vähentämään logistiikan kustannuksia hyödyntämällä tehokkaimpia valmistusratkaisuja sekä alueellisesti että globaalilla tasolla. Näin tuotamme asiakkaillemme parasta lisäarvoa ja varmistamme tuotteidemme saatavuuden. Olemme tarkastelleet EMEA-alueen tarpeita kokonaisuutena ja synteettisten kulutustusosien tuotannon keskittäminen Ruotsissa on osoittautunut ainoaksi toteutettavissa olevaksi ratkaisuksi”, kertoo Minerals Consumables -liiketoiminta-alueen johtaja Sami Takaluoma. ”Toimenpide on hyvin ikävä mutta tarpeellinen. Keskitymme nyt varmistamaan siirtymäajan toiminnot Ersmarkissa kestävällä tavalla ja palvelemaan asiakkaitamme keskeytyksettä.”

Ersmarkin tehdas tuottaa synteettisiä kulutusosia kaivosalan tarpeisiin. Metso on nykyään johtava kumisten ja synteettisten kulutusosien tarjoaja ja sillä on vahva palveluverkosto kaikilla kaivosteollisuuden päämarkkinoilla. Ersmarkin lisäksi Metsolla on toinen myös jatkossa synteettisiä kulutusosia valmistava tehdas Trelleborgissa, Ruotsissa sekä yhdeksän muuta tehdasta ympäri maailmaa.  

03.07.2020 23:00KATSO 3.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - paljon mielenkiintoista maarakennusalan asiaa!
06.07.2020 10:30Bridgestone laajentaa kaivosalan asiakkaille tarjottavaa ratkaisuvalikoimaa
05.07.2020 13:33Terrafamen kestävän kehityksen katsaus julkaistu
04.07.2020 14:11VIELÄ EHDIT MUKAAN! 3D-Win -perusohjelma- ja maastomallikoulutus Helsingissä 1.-2.9.2020
03.07.2020 11:00Metso Minerals Oy ja Rotator Oy yhteistyöhön jälkipalveluissa
02.07.2020 12:00Valtiolta 450 miljoonaa akkuarvoketjun hankkeisiin
01.07.2020 15:00Agnico Eagle: Kittilän kultakaivoksen kaivosvesien purkuputken rakentamisesta on esitetty virheellisiä tulkintoja
01.07.2020 12:12Kemin kaivoksen laajentamishanke etenee
30.06.2020 10:34Maannousu nostaa vaasalaisia koteja sentin vuosivauhdilla
29.06.2020 9:21Koneellinen kullanhuuhdonta päättyy Lemmenjoen kansallispuistossa

Siirry arkistoon »