Metsähallitus liittyi Kestävän kaivostoiminnan verkostoon

19.12.2019 8:12

metsahallitus-220x120.jpg
Metsähallitus on liittynyt mukaan Kestävän kaivostoiminnan verkostoon. Kestävän kaivostoiminnan verkosto toimii kaivosalan ja sen sidosryhmien keskustelu- ja yhteistyöfoorumina. Se kehittää ja räätälöi Suomeen sopivia työkaluja vastuullisemman ja kestävämmän kaivostoiminnan edistämiseksi sekä eri elinkeinojen välisten synergioiden hyödyntämiseksi ja konfliktien ehkäisemiseksi.

Metsähallitus hallinnoi valtion maa- ja vesialueita, joita on yhteensä yli 13 miljoonaa hehtaaria.  Maa-alueet keskittyvät suurelta osin Pohjois- ja Itä-Suomeen, jonne myös kaivostoiminta ja tällä hetkellä erityisen vilkas malminetsintä painottuvat.

- Kestävän kaivostoiminnan verkosto kehittää konkreettisia toimintamalleja, ratkaisuja ja käytäntöjä kaivostoiminnan ja malminetsinnän prosessien parantamiseksi. Osallistumalla verkoston työhön otamme vastuuta siitä, miten kaivosasioita kehitetään Suomessa, Metsähallituksen kaivannaispäällikkö Mika Hytönen sanoo.

- Verkoston ja Metsähallituksen yhteisenä tavoitteena on, että Suomi kehittyy kestävän kaivostoiminnan edelläkävijämaaksi, jossa ala huomioi luontoarvot, kulttuurisen ja sosiaalisen toimintaympäristön sekä muut elinkeinot, Hytönen sanoo.

Metsähallituksen hallinnoimiin maihin kohdistuu kaivostoiminnan lisäksi runsaasti erilaisia muita maankäyttöpaineita. - Haluamme edistää asioiden mahdollisimman sujuvaa hoitoa yhdessä sidosryhmiemme kanssa. Verkostossa ovat mukana kaivosteollisuuden lisäksi muun muassa kunnat, Paliskuntain yhdistys, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF, joten se on hyvä foorumi yhteiselle keskustelulle.

Verkosto pyrkii siihen, että kaikki sen jäsenet tulevat kuulluiksi sekä ymmärretyksi ja voivat vaikuttaa verkoston toimintaan.

- Liittyminen verkostoon on osa Metsähallituksen tavoitteellista vastuullisuusohjelmaa. Koemme, että verkosto on hyvä paikka lisätä tietoisuutta valtion maista ja niiden käyttötavoista, Hytönen sanoo.

- Metsähallituksen jäsenyys on tervetullut, koska se lisää verkoston yhteyksien kattavuutta muihin elinkeinoihin ja sidosryhmiin. Kaivostoimintaa ja malminetsintää käsiteltäessä on tärkeää, että Metsähallitus tuo oman näkökulmansa keskusteluun. Sen painoarvo aluetalouden ja työllisyyden kannalta on merkittävä etenkin Pohjois-Suomessa, sanoo Eero Yrjö-KoskinenKestävän kaivostoiminnan verkostosta.

Verkoston puheenjohtajana toimii ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka. Verkoston varapuheenjohtajana toimii paliskuntain yhdistyksen Anne Ollila ja verkoston pääsihteerinä Eero Yrjö-KoskinenMika Hytönen toimii verkoston hallituksessa Metsähallituksen edustajana.

Lue lisää verkostosta: Kaivosvastuu.fi

16.01.2020 15:33Maalämpökaivoporaukset vastuullisesti
15.01.2020 19:11ILMOITTAJA! Katso tästä Kivirock lehden, Metsäalan Ammattilehden ja Fluid Finland lehden MEDIAMENU 2020
15.01.2020 15:10Tapojärvi ja Yara lähtevät kehittämään uutta toimintamallia Siilinjärven kaivokseen
15.01.2020 9:00Kaivukoneista halutaan yhä monikäyttöisempiä
14.01.2020 20:00Purkurobottiin asennettu Doofor -porakone
14.01.2020 9:43Jyväskylän lentoaseman kiitotie suljetaan kesällä peruskorjauksen ajaksi
14.01.2020 9:00Hyvinkään Tieluiska Oy: Kokonaisvaltaista urakointipalvelua
13.01.2020 9:52Uusi menetelmä muuntaa vetylaitoksen hukkaenergiavirrat prosessihöyryksi
13.01.2020 9:00Kompakti Rubble Master -tehomurskain kierrätysmateriaalien käsittelyyn
13.01.2020 8:40InfraOne Oy: Tavoitteena on täysin päästötön maarakennuksen kokonaispalvelu

Siirry arkistoon »