Koneohjausta isältä pojalle

31.12.2019 14:00

nova1.

Kari Järvilä ja poikansa Jeremias urakoivat toukokussa Heinolassa. Kari ajaa itse tela-alustaista CAT 318F:ää ja Jeremias pyöräalustaista CAT M315F:ää. 

Konekari Oy:n perustaja Kari Järvilä on pitkän linjan maanrakentaja. Hänen taipaleensa maanrakentajana alkoi vuonna 1986, ja on 33 vuoden uransa aikana nähnyt maanrakentamisen kirjon eri työkoneista erilaisiin työmaihin. Karin jalanjälkiä seuraa hänen 22-vuotias poikansa Jeremias, joka on ollut jo lähes 10 vuotta maanrakentamisessa mukana.

Tänä keväänä he hankkivat Konekarin koneisiin Novatronin Xsite® PRO 3D -koneohjausjärjestelmät.

Urakointia vankalla kokemuksella

Kokkolainen Konekari Oy on kymmenen vuotta sitten perustettu maanrakentamisen ammattilainen. Sen ensimmäinen urakka oli Autio Oy:lle Oulun Ritaharjussa. Siellä hän teki monitoimikeskuksen 6600 m2 lattiapohjat, sisältäen viemäröinnit, kapilaarikatkot, eristeasennukset sekä raudoitustyöt. Urakan ulkopuoliset työt sisälsivät mm. palloilukenttien pohjaprofiloinnit ja finfoamin asennuksen.  Nyt 10 vuotta myöhemmin he saneeraavat yhteistyössä Heinolan keskustan katuja; Autio vastaten kokonaisurakasta ja Konekari aliurakoitsijana vastuullaan työnjohto, konetyöt ja tiivistyskalusto.

Konekari Oy:n pääpuikoissa toimii pitkän linjan maanrakentaja Kari Järvilä, jonka ensikosketus työmaihin tapahtui vuonna 1986. Silloin nuorena miehenä hän pääsi kesätyöksensä ajelemaan siskonsa miehen yrityksen Bobcatteja, joita käytettiin niin sanotusti passauskoneina rakennustyömailla, viherrakentamisessa sekä lumityöurakoissa. Toiminimensä hän perusti vuonna 1989, mikä vei hänet Itä-Suomen rakennustyömailta Ruotsiin 400 kilowattisen voimalinjan rakentamiseen. Ruotsissa hän rakensi 70 kilometrin pituista voimajohtolinjaa maastossa, joka oli suurimmaksi osaksi suota, hakkuuaukkoja, jokia ja kalliota.

- Nuorelle miehelle Ruotsin työmaa oli kokemuksena tärkeä, koska siellä oppi käsittelemään telakaivinkonetta ja sitä miten haastavassa maastossa työskennellään, Kari muistelee.

Ennen Konekarin perustamista Kari toimi mm. Kone-Salosella vastaten maanrakennuspuolesta,  H & I Tallqvist Oy:llä konekuskina sekä myöhemmin Ab Tallqvist Oy:llä konekuskina ja työnjohdossa.

Perustaessaan Konekari Oy:n hän vuokrasi konekalustoansa ja ammattitaitoansa laajalle sektorille niin julkisille. kuin yksityisille rakennuttajille ja urakoitsijoille. Samoihin aikoihin Karin poika Jeremias kiinnostui myös kaivinkoneista:

- Jeremias oli 12 -vuotias, kun hän ensimmäisiä kertoja ajeli pienellä mönkijällään aina minua työmaille auttamaan, ja ensimmäinen urakka hänellä oli ruoppausmassojen levitys Bobcat 430:lla appiukon mökillä. Siitä lähtien hän on ollut maanrakentamisessa mukana ja istunut kaivinkoneiden sekä  Bobcatin puikoissa lukuisilla eri työmailla.

nova2.jpg

Pääurakoitsijaa Autio Oy Infrapalveluita Heinolan työmaalla edusti työmaapäällikkö  Paavo Karjalainen (kuvassa kaivinkoneen edustalla).

Koneohjaus tärkeässä roolissa työmailla

Tänä kesänä Heinolassa Kari ja Jeremias tekevät töitä yhdessä; Kari tela-alusteisella CAT 318F:llä ja Jeremias pyöräalusteisella CAT M315F:llä. He urakoivat keskellä kaupunkia, jossa keskusta saa uuden ilmeen torin ympäristöä myöden. Urakan myötä alueesta tulee käyttäjäystävällisempi myös liikuntarajoitteiset huomioiden. Asfaltin alla urakka tarkoittaa mm. vanhojen rakenteiden ja kerrosten purkamista ja uusimista, kaukolämpöjen uusimista, sähköistystä, salaojitusta sekä sadevesikaivojen/linjojen uusimista osaltaan. Kaiken tuon lisäksi myös ajoväyliä kavennetaan, jalankulkuväyliä levennetään ja lopuksi alue saa uudet kiveykset ja asfaltin. Jotta työ etenisi suunnitellussa aikataulussa ilman viiveitä ja liikaa kuntalaisia häiritsemättä koneohjausmallit ja 3D -koneohjaus ovat urakassa välttämättömyys.

Ensikosketuksen koneohjaukseen Kari sai vuosituhannen taitteessa, kun Tallqvistilla olleessaan hänen kollegallansa oli koneessa legendaarinen Easy dig ja Karilla itsellä toisen toimittajan vastaava järjestelmä. Rinta rinnan työskennellessä yhdessä isoilla työmailla Kari näki kotimaisen Novatronin edut:

- Asiakaslähtöinen tuotekehitys näkyy ja järjestelmät kestävät, Kari sanoo. Vuosien mittaan luottamus on Novatroniin on vain vankistunut miksi päätös valita Xsite® PRO -3D koneohjausjärjestelmät myös tuoreisiin CATteihin oli helppo, vaikka muita vaihtoehtoja oli myös tarjolla:

- Novatronin systeemi toimii, se kehittyy, koulutus kuuluu kauppaan ja etätuki on erinomainen. Lisäksi hinta on kilpailukykyinen, hän sanoo.

Jeremiakselle ja hänen ikäpolvellensa koneohjaus on luontaista ja vaikka hän on työskennellyt ilman järjestelmiäkin hän komppaa isäänsä niiden hyödyistä.

- Jeremiaksen pyynnöstä hankin myös Novatronin lisävarusteen Xsite® Keys -hallintakahva-intergraation helpottamaan työmaan mittauksia, Kari kertoo.

Heinolan työmaalla rakentajilta vaaditaan eri työvaiheiden tarkemittaukset. Tämä tarkoittaa mittauksia koko puolen hehtaarin saneerausalueelta sisältäen leikkauspinnat, jakavat ja kantavat kerrokset, valaisinpylväät ja salaojitukset sekä asennettavat reunakivet asfalttipohjia myöden.

- Kaikki mitataan koneellisesti järjestelmän avulla ja yhtenä tekijänä laskutuksessa on, että valvojalle/tilaajalle toimitetaan tarkkeet sovitun mukaisesti maksueriä hyväksyessä, miksi hallintakahva-integraatio tulee todella tarpeeseen, Kari perustelee.

 nova3.jpg

Heinolan katusaneerauksen osalta työt olivat valmiina lokakuun loppuun mennessä.

Ala motivoi edelleen

33 vuoden uran aikana Kari on nähnyt maanrakentamisen kirjon eri työkoneista niiden lisälaitteisiin ja erilaisiin työmaihin. Kaikesta kokemuksesta huolimatta hän kokee oppivansa joka päivä lisää.

- Odotan innolla mitä tulee vielä vastaan. Ala kehittyy ja uusia teknologioita tulee lisää mikä motivoi. Esimerkiksi koneohjauksen tulo on muuttanut paljon kenttää, Kari sanoo.

Omissa hankinnoissansa hän laittaa painoarvoa sille, että koneet ja laitteet ovat toimintavarmoja ja tarvittaessa myös huolto pelaa tehokkaasti.

Ala on erittäin hektinen, miksi keulan pitää olla ketterä ja asiakaspalvelun toimia tilanteessa kuin tilanteessa, hän sanoo.

Novatronista puhuttaessa hänen kommenttinsa ketteryydestä toistuu.

Novatronin organisaatio on aina ollut ketterä ja asiakasläheinen. Se näkyy työmaan etenemisessäkin, hän kiittelee.

Koneohjausjärjestelmiä Kari Järvilä ei enää antaisi pois:

- Koneohjaus on tuonut valtavasti hyötyjä, turha sälä ja odottaminen on jäänyt pois, profilointi on helpompaa ja työ tehostunut, olisi vanhanaikaista tehdä ilman.

 

19.02.2020 12:42TAVO avasi raskaan kaluston myymälän Jyväskylään
19.02.2020 12:12Milwaukee kasvattaa otsavalovalikoimaansa kahdella uutuudella
18.02.2020 16:10Sandvik OptiMine® -järjestelmä Outokummun Kemin kaivokselle
17.02.2020 16:00Paupek Oy:n Lokotrack-ketju syö asfalttia 200 tonnin tuntivauhdilla
17.02.2020 10:00Rakennusteollisuus RT: Valtion ja kuntien yhteisymmärryksen löytyminen tärkeä askel tunnin junille
16.02.2020 13:33Rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 0,6 prosenttia vuodentakaisesta
15.02.2020 14:55Novatronin Xsite-koneohjaus esillä CONEXPOssa Las Vegasissa
14.02.2020 12:30Mika Puustinen aloitti Volvo Truck Center vaihtoautopäällikkönä
14.02.2020 11:41Deleten rakennus- ja purkukoneiden huutokauppa ensi lauantaina Ylöjärvellä
13.02.2020 9:00Porapaalutustyöt Tampereella Pinninkadun alikulkusillalla jatkuvat - Viinikankadulla suljetaan ajokaistoja tulevana viikonloppuna

Siirry arkistoon »