Engcon kasvaa maailmanlaajuisesti

30.01.2020 11.40

Maailman johtava rototilttivalmistaja Engcon, jonka päätoimipaikka on Ruotsin Strömsundissa, jatkaa kasvuaan. Vuonna 2019 se teki lähes 20 strategista rekrytointia terävöittääkseen organisaatiotaan ennen maailmanlaajuisen laajentumisen jatkamista.

Kun Engcon perustettiin vuonna 1990 Strömsundissa. Toiminta oli aluksi pienimuotoista ja työntekijöitä vähän. Perustaja Stig Engström sekä suunnitteli, asensi että myi tuotteita. Myynnin lähdettyä vauhtiin kaikki liiketoiminnan osat ovat kasvaneet, mutta pääkonttori, tehdas ja suurin osa hallinnollisista toiminnoista sijaitsevat edelleen Strömsundissa.

Vuosien kuluessa Engcon on rakentanut kansainvälisen organisaation. Yrityksellä on tällä hetkellä vakiintuneet myyntitoimistot Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Ranskassa, Benelux-maissa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Koreassa ja Australiassa.

– Se että toimimme kansainvälisesti, asettaa suuria vaatimuksia osaamisestamme huolehtimiselle, minkä vuoksi viime vuonna tehdyt strategiset rekrytoinnit olivat tärkeitä. Maailmanlaajuinen läsnäolo tarkoittaa, että Engconilla on aktiivisia asiakkaita jossain päin maailmaa vuorokauden kaikkina tunteina. Siksi olemme vahvistaneet tiimiämme kahdella niin kutsutulla Region Managers. He työskentelevät yhdessä eri puolilla maailmaa sijaitsevien myyntitoimistojemme kanssa ja toimivat linkkinä Strömsundin pääkonttoriin, Engconin toimitusjohtaja Krister Blomgren kertoo ja jatkaa:

– Olemme rekrytoineet tuotemerkkiemme vahvistamiseksi myös markkinointipäällikön, jonka tehtävänä on luoda yhtenäinen keskitetty viestintä sekä myös tukea paikallisesti eri markkina-alueitamme. Täysin uusien markkina-alueiden palvelemiseksi olemme palkanneet lisäksi International Sales Managerin, jonka johtama tiimi toimii markkina-alueilla, joilla meillä ei ole vielä omaa toimistoa.

Paikallisesta yrityksestä maailmanlaajuiseksi toimijaksi
Stig Engström, Engconin omistaja ja perustaja, kertoo Engconin kehityksestä:

– Erona yrityksen aloitusvaiheeseen on se, että nyt tiedot täytyy välittää kaikille organisaatiossa. Tärkeänä haasteena on luoda yhteinen arvopohjaamme koskeva näkemys ja luottamus, missä päin maailmaa tahansa työntekijämme työskentelevätkään, hän sanoo ja jatkaa:

– Kasvumme jatkuminen edellyttää yrityskulttuurin ylläpitämistä, ja tässä henkilöstöstä huolehtimisella on tärkeä merkitys. Siksi olemme myös vahvistaneet HR-osastoamme uudella työntekijällä, jonka ensisijaisena tehtävänä on keskittyä kasvumarkkinoillamme eli Ruotsin ulkopuolella työskentelevään henkilöstöömme.

Liiketoiminnan kasvaessa Engconilla on havaittu, että yritys tarvitsee lisää rakenteita, prosesseja ja rutiineja, jotta se voi myös jatkossa palvella ensiluokkaisesti asiakkaitaan, joita on tällä hetkellä maailman kaikissa kolkissa.

– Jos kaikki 300 työntekijäämme tekevät oikeita asioita, sillä on lopulta erittäin suuri vaikutus. On tärkeää luoda yrityskulttuuri ja organisaatio, jotka toimivat yhtä hyvin niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Siksi viime vuoden strategiset rekrytoinnit ovat A ja O kasvumme jatkamiseksi, Stig Engström sanoo.

Vuonna 2019 Engcon rekrytoi myös yhdistetyn tuotanto- ja ostopäällikön yrityksen tuotantoprosessin ja ostorutiinien hallintaan. Engcon on lisäksi laajentanut johtoryhmäänsä uudella osaamisella.

– Työskentelimme aiemmin äärimmäisen ratkaisukeskeisesti. Jäsennämme nyt toimintamme uudelleen tinkimättä kuitenkaan joustavuudesta, joka on yksi tärkeimmistä ohjenuoristamme. Nostamalla johtoryhmään sekä markkinointipäällikkömme että tuotanto- ja ostopäällikkömme johtoryhmästä tuli myös entistä tasa-arvoisempi. Tämä on tärkeä muutos tulevaa kehitystämme varten, Stig Engström toteaa.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »