TAVO avasi raskaan kaluston myymälän Jyväskylään

19.02.2020 12.42

TAVO_Jyvaskylan_myymala.jpg

Raskaan kaluston varaosien ja tarvikkeiden maahantuontiin sekä tukku- ja vähittäismyyntiin erikoistunut TAVO Oy on avannut myymälän Jyväskylään. Uusi myymälä on Tampereella vuonna 1976 toimintansa aloittaneen yrityksen viides toimipaikka.  Aiemmin TAVO on perustanut myymälän Seinäjoelle, Vaasaan ja Ouluun.  

Jyväskylän toimipaikka sijaitsee vilkkaalla Seppälänkankaan teollisuus- ja liikealueella Jyväskylän pohjoispuolella osoitteessa Kuormaajantie 46. 
”Laajenevalle alueelle on keskittynyt paljon alan toimijoita, mikä oli ratkaisevaa paikan valinnassa”, kertoo TAVOn myyntipäällikkö Marko Äikäs. ”Jyväskylä on vilkas liikenteen solmukohta, jossa koimme tarpeelliseksi olla mukana paikan päällä tarjoamassa palvelujamme raskaan liikenteen ammattilaisille. Keski-Suomen alueella meillä on ollut jo pidemmän aikaa paljon asiakaskuntaa.” 

Kiinteistö räätälöitiin vastaamaan varaosamyymälän tarpeita ja piha-alueella on helppo liikkua raskaalla kalustolla. Myymälästä löytyy kattava perusvarasto, jota mukautetaan ja kehitetään asiakaskunnan tarpeiden perusteella. ”Ammattitaitoisen ja asiantuntevan henkilöstön saaminen myymäläämme antaa loistavan lähtökohdan toiminnan aloittamiseen Jyväskylässä”, sanoo Äikäs.

www.tavo.fi

TAVO OY - Tampereen Autovaraosa

  • vuonna 1976 perustettu raskaan kaluston varaosien ja tarvikkeiden maahantuonti-, tukku- ja vähittäismyyntiyritys
  • Tapio Korpisen ja Perttu Laakson omistama perheyritys
  • toimipaikat: Tampere (1976), Seinäjoki (2013), Vaasa (2015), Oulu (2019), Jyväskylä (2020)
  • yhteistyösopimuksia suurien ensiasennusvalmistajien kanssa

Korpisen ja Laakson omistuksessa myös TAV-vetolaitteita Ylöjärvellä valmistava M. Korte Oy

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »