Kalkkikivikaivoksissa turvataan yhteiskunnan perustoimintoja

01.04.2020 15:33

NK_huoltovarmuus_NETTIkoko16.jpg

Kalkkikivipohjaisia tuotteita tarvitaan lähes kaikkeen mahdolliseen, mutta nykyisessä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa kriittisimpiä ovat toimitukset vedenpuhdistukseen, energiantuotantoon ja rehuteollisuudelle.

(kuva yllä: Tatu Lertola, kuvassa kaivinkoneenkuljettaja Benny Wihlman (vas.) ja louheautonkuljettaja Aku Kalpa (oik.) matkalla iltavuoroon. Keskellä aamuvuorossa ollut työnjohtaja Tomi Korkka.)

Asiakkaiden huoli koronaviruksen mahdollisista vaikutuksista kalkkitoimituksiin tuntuu Nordkalkin myyntitiimin työssä päivä päivältä enemmän. Puhelin soi tiheään ja sähköposti täyttyy kyselyistä asiakkaiden varmistaessa, miten yritys turvaa kalkkikivipohjaisten tuotteiden saatavuuden.

”Toistaiseksi koronaviruksella ei ole ollut vaikutusta toimituksiin asiakkaille. Teemme luonnollisesti parhaamme, jotta tilanne myös pysyisi sellaisena. Myöskään asiakkaiden suunnalta emme ole vielä kuulleet merkittävistä tarpeiden vähänemisistä”, vastaa Nordkalkin Pohjois-Euroopan alueen myyntijohtaja Anssi Koikkalainen.

Valmiussuunnitelmat tilanteen muuttumisen varalta ovat kuitenkin olemassa: ”Jos joutuisimme rajoittamaan toimituksia, huolehdittaisiin ensisijaisesti niistä kriittisistä asiakassegmenteistä, joiden toiminta vaikuttaa suoraan ihmisten ja eläinten hyvinvointiin.”

Nordkalk toimittaa valtaosan Suomen vesilaitosten tarvitsemasta kalkista. Sitä käytetään sekä juomaveden pH:n, alkaliteetin ja kovuuden säätöön että jäteveden puhdistukseen kunnallisissa ja teollisissa laitoksissa. Rehuteollisuus tarvitsee kalkkia eläinten kalsiumin saannin varmistamiseksi. Sähkön- ja lämmöntuotannossa kalkki toimii savukaasujen puhdistajana. Nordkalk on merkittävin toimittaja näissä kaikissa asiakassegmenteissä.

TUOTANTO TOIMII NORMAALISTI

Paraisten kaivos ja jauhatuslaitos tuottavat kalkkikivirouheita ja -jauheita vedenpuhdistukseen ja rehuteollisuudelle. Paraisten kalkkitehtaalta puolestaan lähtee poltettua kalkkia eli kalsiumoksidia savukaasujen puhdistukseen. Myös Nordkalkin Tytyrin tuotantolaitos Lohjalla toimittaa kalkkia sekä vesi- että voimalaitoksille.

Paraisten kaivoksessa paiskitaan töitä normaalisti poikkeuksellisessa tilanteessa, kertoo avolouhoksen työnjohtaja Tomi Korkka: ”Käsienpesua ja siivousta on lisätty ja kontakteja vähennetty mahdollisuuksien mukaan, mutta porukalla näitä vuoroja tehdään, esimerkiksi panostus työpareina. Seuraamme viranomaisten ja yhtiön omia ohjeita ja lisäämme varotoimia tarpeen mukaan.”

Nordkalkin toimistoissa työskentelevät ovat olleet etätöissä viikosta 12 alkaen, mutta tuotannossa se ei ole mahdollista. Asiasta ei ole suuremmalti kaivoksen työporukan kesken puhuttu, koska vaihtoehtoa ei ole. Asian voi nähdä myös positiivisesta vinkkelistä:

”Meidän on nyt tärkeää pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Ehkä tästä koronakriisistä opitaan jotain uutta - ainakin arvostusta yhteiskunnan perusprosesseissa tehtävää työtä kohtaan”, arvioi Tomi.

Teksti: Anne Foley

Jutun ensimmäinen versio on ilmestynyt Nordkalkin sivuilla.

22.05.2020 21:40KATSO 22.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana maarakennusalan mielenkiintoista asiaa...
26.05.2020 12:24Syyskuussa järjestettävien Alihankinta-messujen järjestelyt etenevät ennakkosuunnitelmien mukaisesti
25.05.2020 13:33Maarakennusalan kustannukset laskivat huhtikuussa 5,5 prosenttia vuodentakaisesta
25.05.2020 10:40Vuoden Kivenpyörittäjä -palkinto Jyrki Tahvoselle
24.05.2020 11:00Lännen huoltokorjaamo palvelee kaikkia työkonemerkkejä
23.05.2020 11:00LUE TÄSTÄ! Kevään ja kesän Komatsu-tarjouslehti ilmestynyt
22.05.2020 13:11Ympäristöpääkaupunki Lahdessa yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste hipoo sataa prosenttia
21.05.2020 11:00Vuokraliftit Oy:ltä vahva panostus henkilönostintarjontaan
20.05.2020 9:00Kouvola-Kotka/Hamina-ratahanke: Kotkan Kotolahden ratapihan laajennusurakka käynnistyy toukokuussa
19.05.2020 12:00Robitin poramestarien tukipalvelu - aina valmiina

Siirry arkistoon »