Tamtron panostaa kansainvälisen menestyksen kiihdyttämiseen - hallitukseen nimitetty KTT Paul Viio

03.04.2020

paul.pngPaul Viio

”Punnitusjärjestelmien kansainvälinen osaaja Tamtron Group on tarjonnut ratkaisuja materiaalivirtojen hallintaan ja laskutukseen jo lähes 50 -vuotta. Tamtron on uudistunut jatkuvasti ja on tällä hetkellä alan globaali edelläkävijä. Tamtronin tuottavuutta kohottavat ratkaisut soveltuvat niin suurille monikansallisille organisaatiolle kuin paikallisesti toimiville yrityksille. Tamtron Group on mielenkiintoisessa vaiheessa, jossa mittavat tuotekehityspanokset ovat valmistumassa ja tavoitteena on viedä ne entistäkin menestyksekkäämmin kansainvälisille markkinoille. Myynnin professori KTT Paul Viio, on nimitetty Tamtronin Groupin hallitukseen tukemaan Tamtronin seuraavaa kehitysvaihetta” - Pentti Asikainen, (DI, MBA), hallituksen jäsen.

"Menestyviä suomalaisia yrityksiä näkee maailmalla aivan liian harvoin, eikä se useinkaan johdu teknologisen kompetenssin tai hyvien tuotteiden puutteesta. Sen lisäksi, että Tamtron groupilla on vahva tuoteosaaminen, se on hyvin hoidettu ja ammattimaisesti johdettu yritys, jolla on vahva halu kehittyä ja aikomus kasvaa yhdeksi alansa johtavaksi toimijaksi. Tätä taustaa vasten uskon, että yrityksellä on erinomaiset mahdollisuudet kasvaa todelliseksi menestystarinaksi ja jopa maailmanluokan yritykseksi. On ilo ja kunnia saada olla hallituksen jäsenen ominaisuudessa mukana tukemassa Tamtron groupia tällä matkalla.” – Paul Viio, KTT.

”Olen erittäin iloinen siitä, että Paul on lupautunut mukaan vahvistamaan Tamtronin hallitusta. Hänen erittäin pitkä ja menestyksekäs kansainvälinen kokemuksensa useiden yritysten parissa, yhdistettynä myös myynnin johtamisen teoreettiseen puoleen antaa erinomaisen tuen yrityksemme kansainvälisten kasvutavoitteiden saavuttamiseksi”  - Pekka Vartiainen, (DI), hallituksen puheenjohtaja.   

www.tamtrongroup.com

22.05.2020 21:40KATSO 22.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana maarakennusalan mielenkiintoista asiaa...
25.05.2020 13:33Maarakennusalan kustannukset laskivat huhtikuussa 5,5 prosenttia vuodentakaisesta
25.05.2020 10:40Vuoden Kivenpyörittäjä -palkinto Jyrki Tahvoselle
24.05.2020 11:00Lännen huoltokorjaamo palvelee kaikkia työkonemerkkejä
23.05.2020 11:00LUE TÄSTÄ! Kevään ja kesän Komatsu-tarjouslehti ilmestynyt
22.05.2020 13:11Ympäristöpääkaupunki Lahdessa yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste hipoo sataa prosenttia
21.05.2020 11:00Vuokraliftit Oy:ltä vahva panostus henkilönostintarjontaan
20.05.2020 9:00Kouvola-Kotka/Hamina-ratahanke: Kotkan Kotolahden ratapihan laajennusurakka käynnistyy toukokuussa
19.05.2020 12:00Robitin poramestarien tukipalvelu - aina valmiina
18.05.2020 23:00KATSO 15.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana maarakennusalan mielenkiintoista asiaa...

Siirry arkistoon »