ALLU sijoittaa tulevaisuuteen

04.04.2020 10.00

ALLU_tuotteet_valmiina_maailmalle.jpg

ALLU Group Oy on perustanut 1.4. uuden yhtiön kehittämään tulevaisuuden teknologioita ja tuotteita.

Yhtiön nimi on ALLU Innovation and Research Center Oy. Uusi yhtiö tulee toimimaan erillisenä yksikkönä Allun päivittäisen toiminnan ulkopuolella. Onnistuneiden testien jälkeen soveltuvat innovaatiot tuotteistetaan markkinoille Allun nykyisessä tuotekehitysorganisaatiossa. Uuden yhtiön toimintaa tulee johtamaan Markku Jonninen, ALLU Group Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. 

Vuonna 1985 Ideachip Oy Insinööritoimisto nimellä toimintansa aloittanut ALLU konserni on Suomen ensimmäinen ympäristöteknologiaan keskittynyt yritys.

Yrityksen tavoitteena, sen perustamisesta lähtien, on ollut kehittää innovatiivisia ratkaisuja tuottamaan lisäarvoa asiakkailleen. ALLU onkin seurannut aktiivisesti alalla tapahtuvia muutoksia ja asiakkaiden erilaisia tarpeita, kehittäen uusia teknisiä ratkaisuja ja menetelmiä. Tämä on vaatinut yritykseltä jatkuvaa innovatiivisuutta ja muutosvalmiutta - tuo panostus on kannattanut. ALLU Group on kasvanut merkittäväksi laitetoimittajaksi sekä ympäristö- että maanrakennusalalla, niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. Yrityksen kehittämä seulamurskainmenetelmä ja siitä tuotettu Allu Transformer on vuosikymmenien ajan ollut yhtiön lippulaivatuote.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »