Tukes: Kaivosinvestoinnit kasvoivat, malminetsintä väheni

05.04.2020 12.00

kaivosuuusi.jpg

Tukesin mukaan vuonna 2019 kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 42 prosenttia edellisestä vuodesta 525 miljoonaan euroon. Malminetsinnän investoinnit sen sijaan vähenivät kahdeksan prosenttia 62,8 miljoonaan euroon.

Kaivostoiminnassa erityisesti Lapissa toimivat kaivokset Kevitsa, Kittilä ja Kemi investoivat merkittävästi, yhteensä 458 miljoonaa euroa. Terho Liikamaa Tukesista kertoo, että alan investoinnnit olivat edellisen kerran tällä tasolla vuonna 2011. 

Samanaikaisesti kun investoinnit kaivostoimintaan kasvoivat, Suomessa toimivien kaivosten kokonaislouhinta laski 12 prosenttia 115,1 miljoonaan tonniin. Myös malmin- ja hyötykivenlouhinta laski 9 prosenttia 44,6 miljoonaan tonniin.

Tukesin julkaisemasta kaivosviranomaisen ajankohtaiskatsauksesta käy ilmi, että Fraser Instituutin joka vuotisessa kaivosalan toimijoille suunnatussa kyselyssä Suomi nousi 2. sijalle investointien houkuttelevuudessa. Instituutin kyselyssä Suomen mineraalipotentiaali arvioitiin 4. houkuttelevimmaksi maailmassa ja yhteiskunnallinen toimintaympäristö 1. sijalle.

Samanaikaisesti kun investoinnit kaivostoimintaan kasvoivat, Suomessa toimivien kaivosten kokonaislouhinta laski 12 prosenttia 115,1 miljoonaan tonniin. Myös malmin- ja hyötykivenlouhinta laski 9 prosenttia 44,6 miljoonaan tonniin.

Raporttien mukaan kaivosten turvallisuus on kehittynyt hyvään suuntaan, sillä työntekijöiden ja urakoitsijoiden tapaturmat laskivat edelleen.

Lue lisää Tukesin tiedotteestä täältä.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »