Julkiset hankinnat pitävät nyt talouden rattaita raksuttamassa

06.04.2020 16.00

rajaytystyo.jpg

- Näissä poikkeusoloissa on suuri tarve toimiin, jotka pitävät taloutta liikkeellä. Tällaisia hyviä talouden liikuttajia ovat julkiset hankinnat ja erityisesti yhdyskuntatekniset urakat, muistuttaa Koneyrittäjien puheenjohtaja Markku Suominen.

Pienempien kuntien ja kaupunkien vesijohto-, viemäri- ja katurakennustyömailla on merkittävä rooli pienten maarakennusyritysten työllistymisessä.

Panostaminen erityisesti maa- ja vesirakentamiseen on tunnustettu keino lievittää työttömyyttä talouden notkahduksissa. Taloustieteilijöiden yleisarvio on, että yhden miljardin panostus maa- ja vesirakentamisen hankkeisiin tarkoittaa töitä vuodeksi 15 000 hengelle.

- Kuntaliitto on antanut hyvät ohjeet jäsenkunnilleen. Ohjeistuksessa kehotetaan, etteivät kunnat hidastaisi rahaliikennettään ja että hankintoja pilkottaisiin niin, että paikalliset ja pienemmätkin toimijat pääsisivät tarjoamaan niihin. On hienoa, että kunnat ovat linjanneet toimintaansa ohjeiden mukaisesti, kuten esimerkiksi Kuopio. Näissä poikkeusoloissa on tärkeää, että valtio ja kaupungit käynnistäisivät yhdyskuntateknisiä hankkeitaan. Jos hankkeita nyt siirretään, sekä isommat että pienemmät paikalliset maarakennusyritykset ajautuvat taloudelliseen ahdinkoon, toteaa Suominen. 

Normaali kausivaihtelu kuuluu koneurakointiin, mutta sääoloiltaan poikkeuksellinen talvi on heikentänyt monen maarakennusyrityksen kassaa, koska aurauksia ja muita talvisia teiden kunnossapitotöitä ei olekaan ollut odotetulla tavalla. Moni yritys onkin odottanut kevään työkauden alkamista.  

- Julkisten maarakennushankkeiden käynnistäminen pehmentää sitä vaikutusta, joka on edessä tulevina kuukausina. Huonossa taloustilanteessa yksityisiä hankkeita siirretään ja perutaan, kun ihmisillä ei oman taloustilanteensa vuoksi ole mahdollisuutta käynnistää esimerkiksi haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien rakentamista tai uudistamista.

16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta

Siirry arkistoon »