Maanteitä päällystetään tänä kesänä yli tuplasti enemmän kuin viime vuonna

17.04.2020 11.00

paallystystyo-kuvitus.jpg

Maanteiden päällysteitä uusitaan tänä vuonna noin 4000 kilometrin matkalla. Tienkäyttäjillä on mahdollista seurata verkon karttapalveluista, missä töitä tehdään.

Tämän vuoden ensimmäiset päällystystyöt on aloitettu Etelä-Suomessa. Ajankohta on leudosta talvesta johtuen hieman normaalia aikaisempi. Verrattuna viime vuosiin, poikkeuksellista on myös se, miten paljon päällysteitä uusitaan.

"Viime vuonna maanteitä päällystettiin noin 1700 kilometrin matkalta. Määrä oli historiallisen alhainen. Tänä vuonna päällystämme rutkasti enemmän. Tämän hetken arvioiden mukaan voimme päällystää noin 4000 kilometriä", kertoo kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård Väylästä.

Nygård arvioi, että tällä päällystysmäärällä maanteiden korjausvelka ei kasva tänä vuonna. Päällystettyjen maanteiden korjaamiseen on tänä vuonna käytettävissä noin 200 miljoonaa euroa. Tästä noin 40 miljoonaa euroa kuluu päällystevaurioiden paikkaamiseen ja tiemerkintöjen uusimiseen.

"Päällystettyjen teiden kunnossapidon rahoitus on noussut, ja siksi voimme parantaa tarvittaessa myös tierakenteita ja niiden kuivatusta. Uskomme tämän pidentävän päällysteiden elinkaarta. Lisäksi kävely- ja pyöräilyväylien päällysteiden korjauksia pyritään lisäämään", Nygård toteaa.

Lämmin talvi lisäsi tiestön paikkaustarvetta

Vaikka päällystysmäärät lisääntyvät tänä vuonna, on tiestöllä runsaasti myös paikkaustarvetta. Leudon talven takia monet tiet ovat reikiintyneet poikkeuksellisen paljon. Päällysteiden huonon kunnon takia alennettu nopeusrajoitus on asetettu lähes 500 kilometrille. Osa näistä rajoituksista saadaan poistettua kesän päällystystöiden myötä.

"Merkittävin kohde on valtatie 4 Orimattilan liittymästä Vierumäen liittymään asti. Tällä 47 kilometrin pituisella osuudella ei nopeutta pystytty nostamaan kesänopeuteen, vaan 100 kilometriä tunnissa -rajoitus joudutaan pitämään päällysteen uusimiseen saakka", kertoo tienpidon asiantuntija Juho Meriläinen Väylästä.

Päällysteiden paikkaus oikein kohdistettuna ja oikea-aikaisesti tehtynä on osa niiden elinkaaritehokasta kunnossapitoa. Päällysteen paikkausten laadun kehittämiseen on panostettu viime aikoina.

Tehdään yhdessä työmaista turvallisempia

Päällystystöiden tekemistä voi helpottaa se, että koronakriisin aikana liikennemäärät ovat monilla tieosuuksilla normaalia vähäisempiä. Tämä voi helpottaa myös työmaiden tielläliikkujia siten, että kovin pitkiä jonoja ei synny työmailla.

Poikkeuksellisissakin oloissa työmaiden liikenteenohjausta ja nopeusrajoituksia on noudatettava työntekijöiden sekä liikenteen turvallisuuden takaamiseksi. Tänäkin vuonna maanteiden tienpäällystyskohteissa on käytössä saattoautoja turvallisuuden parantamiseksi.

Päällystystyön jälkeen tietyömaan aikaiset nopeusrajoitukset voidaan poistaa, kun kaikki päällystystyön vaiheet ja tiemerkintätyöt ovat valmiina. Tiemerkintätyöt valmistuvat yleensä viimeistään kolmen viikon kuluttua päällystystyön valmistumisesta.

Karttapalveluissa ajantasaista tietoa päällystystöistä

Väylä on tehnyt verkkoon kartan hankkeista, jonne on koottu myös tietoa ELY-keskusten tämän vuoden päällystystöistä. Karttaa päivitetään päällystysohjelmien tarkentuessa.

Traffic Management Finlandin Liikennetilannepalvelusta tienkäyttäjät voivat tarkistaa milloin tahansa käynnissä olevat päällystystyöt muiden tietöiden ja häiriöiden ohella.

Väylän ja ELY-keskusten tienpäällystystyömailla urakoitsijat ovat Asfalttikallio Oy, GRK Infra Oy, NCC Industry Oy, Skanska Industrial Solutions Oy ja Peab Industri Oy. Suurin markkinaosuus on tällä hetkellä Peab Industri Oy:llä.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »