Työmaiden työturvallisuusjohtaminen parantunut merkittävästi viime vuosikymmenellä

28.05.2020 11:00

heebot.jpg

Tänä vuonna rakennusalan perinteinen työturvallisuusviikko järjestetään koronavirusohjeistuksia noudattaen. Vaikka yhteiskunnassa yleisellä tasolla rajoituksia lievennetään, jatketaan työmailla tiukkoja varotoimia. Turvallisuusjohtaminen on kehittynyt merkittävästi viime vuosikymmenen aikana, mikä näkyy työmaiden arjessa parantuneena työturvallisuutena.

Rakennustyömaiden turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomiota työmaiden arjessa muulloinkin kuin koronaepidemian aikana. Tavoitteena on, että kaikki työntekijät pääsevät työpäivän jälkeen terveenä kotiin.

- Työturvallisuus on nostettu johdon suunnalta tärkeimmäksi asiaksi ja turvallisuudesta puhutaan konkreettisella ja käytännönläheisellä otteella. Turvallisuusjohtaminen ja sen myötä työturvallisuus onkin kehittynyt valtavasti viime vuosikymmenen aikana. Tuona aikana NCC:llä ei ole tapahtunut Suomessa yhtään kuolemaan johtanutta tapaturmaa, NCC:n työturvallisuuspäällikkö Arto Huhtanen kertoo.

- Turvallisuuteen liittyviä esimerkkejä jaetaan työmaalta ja toimialalta toiselle. Työntekijöitä kannustetaan tuomaan asioita työnjohdon tietoon sekä puuttumaan aktiivisesti havaitsemiinsa riskinottoihin. Työturvallisuuden kehityksessä näkyy lisäksi se, kuinka sitä on tehty entistä enemmän myös työhyvinvointi ja ergonomia edellä, Huhtanen jatkaa.

Kun työturvallisuus pidetään jatkuvasti esillä olevana eikä irrallisena asiana, myös tuloksia näkyy. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun asuntorakentamisessa ei NCC:n omien työntekijöiden osalta ole tapahtunut yhtään poissaoloon johtanutta tapaturmaa viimeisen 17 kuukauden aikana.  

- Meillä on tällä hetkellä rakenteilla noin 1250 asuntoa. Omien työntekijöiden ja työnjohdon erinomainen sitoutuminen pitkäjänteiseen työturvallisuuden parantamiseen on ollut tärkeä tekijä. Työturvallisuus on lunastettava aina joka päivä. Työvaiheiden turvallinen toteutus vaatii hyvää ennakkosuunnittelua. Lisäksi jokainen vaaratilanne ja tapaturma käsitellään ja käydään läpi työmaajohdon toimesta, asuntorakentamisen toimialajohtaja Timo Suominen sanoo. 

Työturvallisuusviikko on myös koko NCC-konsernin yhteinen teemaviikko

Vaikka työturvallisuudessa on tapahtunut paljon positiivista kehitystä, pitää siihen edelleen panostaa aktiivisesti kaikilla työmailla. 11.-15.5.2020 pidettävän työturvallisuusviikon tavoitteena on lisätä sitoutumista, tehostaa työturvallisuutta ja vahvistaa työturvallisuuskulttuuria yhdessä. Tänä vuonna NCC:n työturvallisuusviikon järjestelyt toteutetaan koronatilanne huomioiden ja kunkin maan koronaohjeistuksia noudattaen. 

- Toimenpiteitä tehdään etänä ja digitaalisesti. Viikon alussa esimiehet järjestävät tiimilleen verkkopalaverina aloituskokouksen, jossa mm. sovitaan viikon aikana joko verkkopalavereissa tai päivittäisissä kohtaamisissa keskusteltavat työturvallisuusaiheet, kertoo Huhtanen.

Yhtenä konsernin yhteisenä työturvallisuusviikon toimenpiteenä julkaistiin turvallisuusvisa kysymyksistä, jollaisia NCC:läiset työssään kohtaavat.

- Visan avulla kukin voi testata, miten pärjäisi NCC:n toimintaympäristössä, jossa työturvallisuus ja turvallisuusajattelu ovat keskiössä, Huhtanen sanoo.

Osallistu NCC:n turvallisuusvisaan täällä.

09.07.2020 8:45Valtatie 3:n remonttiin kolmeksi vuodeksi Hämeenkyrössä
08.07.2020 14:20Harjavallan kuonarikastamo kasvattaa jauhatuskapasiteettia
07.07.2020 15:45Lakan Betoni Oy keskittää toimintojaan Lopelle sekä Varkauteen - Forssan tehdas myyty Kiilto Oy:lle
06.07.2020 10:30Bridgestone laajentaa kaivosalan asiakkaille tarjottavaa ratkaisuvalikoimaa
05.07.2020 13:33Terrafamen kestävän kehityksen katsaus julkaistu
04.07.2020 14:11VIELÄ EHDIT MUKAAN! 3D-Win -perusohjelma- ja maastomallikoulutus Helsingissä 1.-2.9.2020
03.07.2020 23:00KATSO 3.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - paljon mielenkiintoista maarakennusalan asiaa!
03.07.2020 11:00Metso Minerals Oy ja Rotator Oy yhteistyöhön jälkipalveluissa
02.07.2020 12:00Valtiolta 450 miljoonaa akkuarvoketjun hankkeisiin
01.07.2020 15:00Agnico Eagle: Kittilän kultakaivoksen kaivosvesien purkuputken rakentamisesta on esitetty virheellisiä tulkintoja

Siirry arkistoon »