Kemin kaivoksen laajentamishanke etenee

01.07.2020 12:12

Outokumpu.png

Outokumpu käynnistää Kemin kaivoksen laajentamissuunnitelmaan liittyvän ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA), jossa selvitetään kaivoksen tuotantoon ja louhintamenetelmiin suunniteltuja muutoksia ja niiden vaikutuksia maaperään, vesistöön, luontoon sekä ilmaan ja ilmastoon.

Kaivoksen toimintaan suunniteltuja mahdollisia muutoksia ovat muun muassa kaivospiirin ja kaivoksen laajennus nykyisen varausalueen puitteissa, louhintamäärien ja kromituotannon kasvattaminen, muutokset louhintamenetelmissä, muodostuvan rikastushiekan käsittely ja hyödyntäminen sekä uuden rikastushiekka-altaan rakentaminen. Päätöstä kaivoksen laajentamisesta ei ole tehty.

Arviointi on osa kaivoksen pitkän aikavälin kehityssuunnitelmaa, jonka tavoitteena on hyödyntää kaivoksen olemassa olevat kromivarannot mahdollisimman hyvin ja varmistaa vastuullinen ja tehokas kaivostoiminta myös tulevaisuudessa. Outokumpu ei tällä hetkellä suunnittele ferrokromituotantonsa kasvattamista, sillä kaivoksen ja rikastamon tuotantomäärä on optimoitu Outokummun Torniossa sijaitsevan ferrokromitehtaan tarvitseman raaka-aineen määrään.

Outokumpu on johtava vastuullisen ruostumattoman teräksen valmistaja. Yhtiön tuottaman ruostumattoman teräksen ja ferrokromin hiilijalanjäljet ovat toimialojensa pienimmät. Kemin kromikaivos on keskeinen osa Outokummun ferrokromin ja ruostumattoman teräksen integroitua tuotantoketjua, jossa tavoitteena on mahdollisimman energia- ja resurssitehokas tuotanto ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen edelleen.

YVA-menettely ei vaikuta käynnissä olevan Kemin kaivoksen DeepMine-projektin etenemiseen. Kemin kaivoksen ympäristövaikutukset on arvioitu edellisen kerran vuonna 2009. Nyt tehtävän arvioinnin on määrä valmistua vuonna 2021.

22.09.2020 9:00Rudus ja Muotobetoni yhteistyöhön: Betonituotteen pintoihin uusi ulottuvuus
22.09.2020 8:42Oulun yliopistossa on kehitetty aivan uudentyyppinen murskausmenetelmä malmien mineraalien hallittuun erottamiseen
21.09.2020 13:45Maanmittauslaitoksen uusi maastotietojen tuotantojärjestelmä perustuu avoimeen lähdekoodiin
18.09.2020 23:33KATSO TÄSTÄ 25. JUHLA LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana paljon maarakennusalan asiaa!
16.09.2020 9:00LÄHDE MUKAAN JUONNOLLA TAI MAINOSFILMILLÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! 25-juhlalähetys tulossa nyt perjantaina
15.09.2020 9:43Maa- ja vesirakentamisen yrityksillä liikevaihdon kasvu jatkuu vahvana
15.09.2020 9:13Metso Outotec on saanut kaksi anodivalimon tilausta
15.09.2020 9:13Pohjoismaiset louhinta- ja tärinäkonsultit yhdistyvät
14.09.2020 9:12Onninen avasi pikatukun Riihimäellä
13.09.2020 11:11Euroopan raaka-aineiden saanti turvattava

Siirry arkistoon »