Pohjoinen Teollisuus -tapahtuma siirtyy kesäkuulle 2021

26.08.2020 11.00

POHJOINEN_teollisuus2021.png

Syys-lokakuun vaihteeseen suunniteltu Pohjoinen Teollisuus siirtyy järjestettäväksi ensi vuonna. Tapahtuman uusi ajankohta Ouluhallissa on 2.-3.6.2021. Tapahtuman järjestää Expomark Oy.

Kulunut vuosi on mullistanut monien tapahtumajärjestäjien suunnitelmia. Pohjoisen Teollisuuden siirtopäätös syntyi hyvässä yhteistyössä tapahtuman näytteilleasettajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. 

”Pohjoinen Teollisuus -tapahtumalla on oma ainutlaatuinen paikkansa Suomen teollisuustapahtumien joukossa. Haluamme toteuttaa tapahtuman sen ansaitseman arvon mukaisesti ja kutsua pohjoisen teollisuuden toimijat koolle, kun kaikilla on jälleen mahdollisuus osallistua. Tapahtumiemme perusta on tuoda yhteen alojen tärkeimmät yritykset, osaajat ja toimijat”, sanoo Expomark Oy:n toimitusjohtaja Tomi Niemi.

Näytteilleasettajien osallistuminen siirtyy automaattisesti uuteen ajankohtaan. 

Pohjoinen Teollisuus on teollisuuden ammattilaisten kaksipäiväinen tapahtuma, joka esittelee laajasti teollisuuden palveluita, tuotteita ja uusinta tietoa. Edellisellä kerralla, vuonna 2018 Ouluhallissa tapahtumaan osallistui satoja näytteilleasettajia ja yli 4000 messuvierasta.

Pohjoinen Teollisuus seuraavan kerran Ouluhallissa 2.-3.6.2021, www.pohjoinenteollisuus.fi

07.05.2024 15.00Kuljetusalan ammattilaisten Vistema-päivä järjestetään Vantaalla torstaina 16. toukokuuta
07.05.2024 14.00TerraWisen pääomistajaksi tulee CapMan Special Situations
07.05.2024 8.11Rototilt toteuttaa 35 miljoonan Ruotsin kruunun huippumodernin laajennusprojektin
06.05.2024 14.44Katuja asfaltoidaan Helsingissä - ohessa lista kohteista
06.05.2024 8.00Hautala Service Oy osaksi suomalaisten konekauppojen verkostoa
03.05.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 3.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.05.2024 9.00SR-O Technology irtautuu omaksi yrityksekseen Suomen Rakennuskoneesta
03.05.2024 8.00HydroShop Vantaan uuden hydrauliikan erikoisliikkeen avajaiset keskiviikkona 15. toukokuuta - lähde mukaan!
02.05.2024 8.00Huddig aloittaa yhteistyön Konesillan kanssa laajentaakseen toimintaansa Suomessa
30.04.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Järkälemäinen Kivirock lehti 1/2024 on ilmestynyt - lähes 250 sivua maarakennus, kaivos ja kuljetusalan asiaa

Siirry arkistoon »