YIT laajentaa jätevoimalaa Vantaalla

28.11.2020 12.11

yitlogo.jpg

YIT rakentaa Vantaan Energia Oy:n, pääosin teollisuudesta peräisin olevaa jätepolttoainetta hyödyntävää alueen toista laitosyksikköä, WtE2.

Projektiin kuuluu useita osaurakoita, joista YIT:n toteuttamana tehdään ainakin bunkkerin betonirakenteet, päärakennusten betonirakenteet ja päärakennusten runkorakenteet. 

Työt alkoivat kesäkuussa 2020 ja aikataulun mukainen valmistumisaika on elokuussa 2021.

”Vuodesta 2022 alkaen Vantaalla hyödynnetään energiantuotannossa kotitalouksien sekajätteen lisäksi kaupan ja teollisuuden jätettä. Jätevoimalan laajennushanke on merkittävä hanke Vantaan Energialle, sillä se on yksi fossiilittoman energiantuotannon mahdollistajista jo vuonna 2026. Meille on tärkeää, että tähän niin teknisesti kuin aikataulullisesti haastavaan rakennusurakkaan valikoitui alalla tunnettu ja kokenut urakoitsija”, kertoo Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »